Kun alle 20-vuotiaat kaverukset haluavat raivata tiensä suomalaisen elokuvataiteen huipulle olosuhteissa, joissa kummallakaan ei ole nimeä tai juuri minkäänlaista alan kokemusta, aiheuttaa tilanne paitsi huvittuneisuutta ympäristössä, merkitsee se myös kaveruksille huomattavaa kasvun paikkaa.
Kun alle 20-vuotiaat kaverukset haluavat raivata tiensä suomalaisen elokuvataiteen huipulle olosuhteissa, joissa kummallakaan ei ole nimeä tai juuri minkäänlaista alan kokemusta, aiheuttaa tilanne paitsi huvittuneisuutta ympäristössä, merkitsee se myös kaveruksille huomattavaa kasvun paikkaa. Vain usko omiin voimiinsa, horisontissa häämöttävä näkymä omista taiteellisista aluevaltauksista, voi pitää heidät pinnalla. Mustalaishurmaaja, joka 84 vuotta valmistumisensa jälkeen on suomalaisen elokuvan kestävä klassikko, sai alkujaan paljon nälvintää osakseen.
”Mustalaishurmaaja lienee sellainen ”alaikäisten” yhteistyön hedelmä, joten sitä ei tarvitse katsojankaan täydestä ottaa, joskin saa ihmetellä sitä, että miksi lasketaan vielä sellaisiakin tekeleitä rahapennejä narraamaan.” Näin muun muassa kirjoitettiin Suomen Sosiaalidemokraatti -sanomalehdessä joulukuussa 1929.
Elokuvan takana ei ehkä ollutkaan se kuuluisa ”suomalainen sisu”: 19-kesäinen ohjaaja Valentin Vaala, syntymänimeltään Ivanoff, oli kotoisin Venäjältä; 16-vuotias pääosanesittäjä Theodor Tugai, sittemmin Teuvo Tulio, puolestaan oli turkkilaisverinen, Latviassa poikavuotensa viettänyt miekkonen. Helsingissä he löivät hynttyyt yhteen kulttuuriyhdistys Tulenkantajien kautta, tietoisena pyrkimyksenään opetella elokuvatuotannon koko prosessi ja viedä suomalaista filmiä kansainvälisempään suuntaan. Vaala ja Tulio saivat repullisen vaikutteita kahdelta valkokankaan kiintotähdeltä, eksoottisilta seikkailijahurmureilta Rudolph Valentino ja Ramon Navarro. Tulio, joka esitti pääosaa paitsi Mustalaishurmaajassa, myös samana vuonna valmistuneessa seikkailussa Mustat silmät, omaksui 16-vuotiaalla kypsyydellään vaivattomasti esikuviensa suvereenit viettelystrategiat ja tappelutaidot.
Tulio ja Vaala paitsi kirjoittivat Mustalaishurmaajan yhdessä, myös lavastivat ja puvustivat sen, ja lopulta leikkasivat sen verrattomalla energialla. Kameran takana olivat kaksi astetta kokeneempaa herraa, Björn Soldan ja Heikki Aho.
Mustalaishurmaaja kuvaa romaniyhteisön sisäisiä jännitteitä täydellisellä mielikuvituksen vapaudella, tähtäimenä melodramaattinen, ylilyövä romantiikka ja toiminta. Kahden kuumaverisen, keskinäistä tasapainoa hakevan mustalaisheimon väliltä nousee päähenkilöksi keikarimainen prinssi Manjardo (Tulio), joka pyörittelee tarinan edetessä toisistaan mustasukkaisia naisia, käy kaksintaisteluun yhden kilpakosijansa kanssa, löytäen lopulta kiertelevästä elämästään jonkinlaisen suunnan valitun mielitiettynsä rinnalla.
Ne arvostelijat, jotka eivät kehottaneet suhtautumaan Mustalaishurmaajaan millään muotoa vakavasti, saattoivat nykykatsojan tavoin käsittää elokuvan päättömän suhteen niin sanottuun kansalliseen todellisuuteen, mutta eivät huomioineet tekijöiden ilmaisullista kunnianhimoa. Mustalaishurmaajan mahdollinen ”camp-henki”, tarinan sisällöllinen naiivius ja ylilyövyys eivät estä nauttimasta siitä varmaotteisena nuoruudenteoksena, jonka hengelle ja elinvoimalle soisi löytyvän vastineita myös nykypäivästä.
Vaala ja Tulio jatkoivat molemmat itsenäisillä elokuvantekijän taipaleilla, synnyttäen monet tulevien vuosikymmenten merkittävimmistä pohjoismaisista elokuvista, kuten myös IhmeFilmin Suomi-sarjan jatkona esitettävät Laulu tulipunaisesta kukasta ja Ihmiset suviyössä osoittavat.
Pohdittavaksi:
Mustalaishurmaaja on sarjan ainoa mykkäelokuva. Millaisin keinoin draama ja toiminta tässä tapauksessa luodaan?
Onko elokuvassa nähtävissä muutakin kuin puhtaasti viihteellisiä elementtejä?
Millaisen elokuvan teini-ikäiset Tulio ja Vaala saattaisivat tehdä tänä päivänä?
Mielenkiintoisesti tehty elokuva.
Alussa tuntui, että elokuvasta tulee tylsä, koska puhevuorot olivat tekstitettynä ilman puheääniä. Loppujen lopuksi elokuva oli ihan huvittava ja mielenkiintoinen sekä tarpeeksi lyhyt.
Aikas puuduttavaksi se lopulta meni… Aluksi pientä mielenkiintoa oli, mutta se kuoli lopulta. Hieno elokuva omana aikanaan, mutta ei nykyään 😉
En tykännyt kun puhe oli tekstitetty ja muutenkaan elokuva ei ollut kovin mielenkiintoinen, plussaa siitä että elokuva ei ollut pitkä!
En pitänyt elokuvasta erikoisemmin, koska se oli mykkäelokuva. Pidän enemmän elokuvista joissa puhutaan.
leffassa olisi voinut olla hyvä juoni, mutta koin ite
elokuvan puuduttavana, kun ääni puuttui. ja ne mustalaistytöt oli niin samannäkösiä ni hahmot meni vähän sekasin välillä:D
Ihan kiva mykkäelokuvaksi, mut kyllä äänelliset on parempia. Periaatteessa koko elokuvassa ei ollut mitään järkeä ja pitkähiuksisissa tytöissä meni sekaisin.
Elokuvan vanha tyyli oli hyvin viehättävä, mutta juoni hajosi käsiin heti Ferin ruoskimisen jälkeen.
En pitänyt elokuvasta, koska se oli mykkäelokuva. Elokuvan juoni oli liian yksinkertainen. Romaneja kuvattiin stereotyyppisesti.
Oli aika tylsä ;o ko se puhekki oli tekstitetty ja muutenki.. en tykkää tuommosista ollenkaan.
Elokuva oli todella hyvä vaikka ääntä ei ollutkaan. Juonesta sai hyvin kiinni, mutta oli ongelmia tunnistaa mustalaisnaiset toisistaan mikä sekoitti välillä.
Mielestäni elokuva toimi hyvin romanikulttuurin esittelijänä, sitä kuitenkaan arvostelematta. Oman mielipiteensä sai muodostaa rauhassa. Elokuvan rytmi ja tunnelma oli rakennettu taidokkaasti musiikin ja valojen sekä kuvan rajauksen ja näyttelytyön avulla.
Alku oli ihan ok ja loppu oli tylsä.
Paras kohtaus oli kun mies teki samurait