Komisario Palmu knalleineen ja piippuineen on Joel Rinteen näyttelemänä muotoutunut suomalaiseksi klassikoksi, ja Helsinki-kuvana teos piirtyi niin ikonisena, että lokaatiot muodostavat edelleen suosittuja faniturismin kohteita.
Suomalaisen elokuvan suuri vanha mies Matti Kassila oli lujimmassa taiteellisessa vedossaan 1950-luvun dramaattisissa teoksissa Elokuu ja Sininen viikko, ja samalla Valentin Vaalan rinnalla maan hienostunein komediantekijä elokuvissa Hilman päivät ja Isän vanha ja uusi. Kassila hallitsi myös rikosdraaman. Ohjaajan yhä juhlituimpiin teoksiin kuuluvat Komisario Palmu -elokuvat toimivat rikoselokuvan ja komedian hedelmällisessä vuorovaikutuksessa, lajityyppien pistämättömänä synteesinä. Komisario Palmun erehdys sijoittuu viehättävänä ajankuvana 1930-luvulle, jolloin syntyi myös elokuvan pohjana oleva romaani, Mika Waltarin samanniminen dekkari.
Kassila tunsi amerikkalaisen elokuvaviihteen elinvoimaisimman perinteen. Hän ihasteli Billy Wilderin elokuvia (mm. Auringonlaskun katu, Kesäleski, Piukat paikat), joissa elämää suuremmat henkilöhahmot ja kulttuurien törmäykset synnyttivät jännittäviä, kihelmöiviä tilanteita. Hän tunsi niinikään Howard Hawksin elokuvat (kuten Hätä ei lue lakia, Meidän vastaeronneitten kesken ja Kirjava satama), joissa vyöryivät konekivääridialogi ja mehukkaat ajankuvat. Kassilan elokuvissa mainiot karikatyyrit tehtiin huippunäyttelijöin, ja kameran liikehdintä ja kerronnan neuvokkuus olivat omiaan erottamaan teokset suomifilmin perusmakkarasta. Juuri suomalaisen miljöön ja toisaalta hyvinkin amerikkalaisen poljennon ja teknisen taituruuden Kassila törmäytti tyylikkäämmin kuin ehkä yksikään toinen ohjaaja aikanaan.
Komisario Palmu knalleineen ja piippuineen on Joel Rinteen näyttelemänä muotoutunut suomalaiseksi klassikoksi, ja Helsinki-kuvana teos piirtyi niin ikonisena, että lokaatiot muodostavat edelleen suosittuja faniturismin kohteita. Ensimmäisessä elokuvassaan Palmu avaa rikkaan suvun murhamysteeriä. Pähkinän ratkaisua enemmän alkavat kiinnostaa elokuvan vastaantulevat karaktäärit, jotka sittemmin näyttäytyivät myös jatko-osissa: erityisesti Matti Raninin kömpelö ylioppilas Virta ja Leo Jokelan salaviisas etsivä Kokki, jonka laulunumero kuuluu suomalaisen elokuvahistorian maineikkaimpiin.
Yhtäaikaa klassinen ja sarjakuvamainen, hallittu ja leikkisä elokuva sai myös kolme jatko-osaa.
Pohdittavaksi:
Millä tavalla teoksen ajankuva rakentuu?
Millaisen kuvan elokuva piirtää eri yhteiskuntaluokista?
Kuinka paljon elokuvan kameraliikkeet vaikuttavat sen elävyyteen?
Elokuva oli vallan mukava noin vanhaksi.
elokuva oli vanhaksi elokuvaksi jännä ja siinä oli jotaki juonenpoikastakin, mutta oli aika pitkäveteinen koostumus.
Kokemuksena tämä elokuva oli vallan mainio.
Elokuva oli han ok, vaikka en pidä mustavalko leffoista.
Elokuva oli mielenkiintoinen juoneltaan, eikä loppuratkaisukaan ollut mitenkään selkeästi ennalta arvattavissa, mutta kestoltaan ehkä vähän turhan pitkä.
Elokuva oli melko ennalta arvattava
Elokuva oli hauska ja huvittava, vaikka olikin vanha. Olisi saanut olla hieman lyhyempi.
en tykkää ite tämmösistä vanhoista, mutta tää oli iha jees.
Vanhaksi elokuvaksi vallan mainio? Miksi nyky elokuvat ei oo näin hauskoja omalla tavallaan?
Elokuvan jaksoi katsoa alusta loppuun, koska siinä oli ihan hyvä juoni. Ihan hauska vanhaksi elokuvaksi.
Elokuva on melkein finaalissa, ja tähän mennessä se on ollut vanhaksi mustavalkoelokuvaksi aika mielenkiintoinen!
ihan hyvä leffa, vanhaksi elokuvaksi yllättävän mielenkiintoinen.
Pidin elokuvasta, mutta oletin, että loppuratkaisu tulisi puun takaa. Näyttely kuitenkin oli omasta mielestäni elokuvan ”kerma”.
Ihan kiva leffa, vaikka en mustavalkosista tai vanhoista oikein pidä. Henkilöissä meni vähän sekaisin…
Elokuva oli ihan ok ja huumoria löytyi!
Hyvä elokuva. Välillä oli jännittäviä kohtia. Näyttelijät olivat toisinaan teennäisiä, mutta se ei pilannut elokuvaa.
Elokuva oli todella hyvä, en oikein päässyt perille kuka oli minkäkin niminen mutta juonessa pysyin silti mukana. Elokuva ei ole ennalta-arvattava, koska vaihtoehtoja murhaajaksi on monia.
Ihan hyvä elokuva ja mielenkiintoinen juoni. Ensimmäinen mustavalkoinen elokuva minkä katsoin alusta loppuun.
Elokuva ylitti ennakko-odotukseni. Juoni oli hyvä ja mielenkiinto säilyi elokuvan loppuun asti. Tosin kestoltaan hieman pitkähkö.
Ensimmäinen näkemäni mustavalkoelokuva. Elokuva oli odotettua parempi ja juoni mielenkiintoinen eikä helposti pääteltävä ja liian ennalta-arvattava. Osittain juoni eteni hitaasti, osittain hyviä jännittäviä kohtauksia. Huumoria ja hauskuutta oli myös elokuvassa.
Yllättävän hyvä ja mielenkiintoinen mustavalkoinen elokuva noin vanhaksi elokuvaksi. Huumori ja mysteeri mukavasti sovitettu elokuvaan.
Todella hyvä elokuva! Jaksoi kiinnostaa loppuun asti.
Tämä kuuluu omiin henkilökohtaisiin lemppareihini suomalaisista mustavalkoelokuvista. Hahmot ovat hyviäja näyttelytyö on tyypillistä mielebkiintoisempaa. Elokuva on vanha, mutta hyvin toteutettu ja oikeastaan melko jännittävä. Huumoria löytyy, mutta tietyllä tavallamyös dekkarimaista ns pelkoa.
Tykkään huimasti!
Plussaa ennalta-arvaamattomuudesta. Juonessa oli vähän vaikea pysyä mukana ja loppuratkaisu yllätti.
Yksi kurssin parhaista elokuvista. Juoni oli mielenkiintoinen ja toteutus aikakauteensa nähden hyvä!
Ennalta-arvaamaton juoni, loppu tuli yllätyksenä. Tapahtumarikas elokuva.