Kova, mutta inhimillinen rikospoliisi Frank Bullitt (Steve McQueen) saa tehtäväksi suojella avaintodistajaa tärkeää oikeudenkäyntiä varten. Kaikki ei mene kuitenkaan aivan putkeen ja juttu osoittautuu ennakoitua mutkikkaammaksi. Toiminnallinen rikoselokuva on lajityyppiään paljon monitahoisempi upean kuvauksen, leikkauksen sekä Lalo Schifrin säveltämän musiikin ansiosta. Yatesin todenmukainen ohjaus tuo fiktioon yllättävän dokumentaarisia piirteitä varsinkin sairaalaolosuhteissa. Toiminnan rytmi on paikoin kuin tanssia, jossa kuva ja ääni tukevat saumattomasti toisiaan. Elokuva palkittiinkin parhaan leikkauksen Oscarilla. Parhaiten elokuva tunnetaan San Franciscon mutkikkaille kaduille sijoittuvasta takaa-ajokohtauksesta, joka varsinaisesti aloitti takaa-ajot poliisielokuvissa.
Elokuvan juoni oli mielestäni tylsä eikä avautunut täysin. Rooleihin oli vaikea samaistua, mikä vaikeutti elokuvan seuraamista. Elokuvan selvä huippukohta on tämä kuuluisa takaa-ajo kohtaus. Mielestäni tämä kohtaus oli hyvin toteutettu, ja kuvakulmat olivat hyviä. Välillä tuntui, että omassa mahassa rupesi kiertämään, aivan kuin olisi itse istunut kyydissä. Juuri tämä kohtaus teki elokuvasta katsomisen arvoisen.
Taisin kuolla tylsyyteen, paitsi siinä takaa-ajo kohdassa.
Elokuvan huomaa olevan toiminnallisten etsiväleffojen uranuurtaja. Nykykatsojalle elokuvan toiminnallisuus ei vain missään nimessä riitä. Henkilöiden näyttelyssäkään ei ole suurta tunnetta tai syvyyttä. Toisaalta on tässä hyvääkin. Takaa-ajo kohtaus on jopa nykymittapuilla hyvin tehty ja lopun Cliffhanger-tyyppinen loppu jättää juonen avonaiseksi. Itseäni myös lämmitti elokuvassa oleva kyseisen ajan maisemat ja musiikki. Ihan kelpo katsottavaa.
Elokuva oli hyvin yksinkertainen action -leffa, eikä juoni avautunut ensinkään. Elokuva loppui kuin seinään, eikä hahmoista pysynyt perillä, että kuka on elossa ja kuka ei.
Leffasta kertoo tarpeeksi jo se, että noin kuukausi katsomisen jälkeen en muista siitä yhtään mitään paitsi sen kuuluisan takaa-ajokohtauksen. Tylsät, unohdettavat hahmot ja juoni. Ajanhukkaa.
Elokuva Bullitt oli melko tylsä, enkä ymmärtänyt oikein juontakaan. Aina en ihan tajunnut kuka oli kenenkin puolella. Kuuluisa takaa-ajo kohtaus oli kuitenkin elokuvan paras kohtaus. Se oli hyvin jännittävä.
Elokuva oli mielestäni todella tylsä, en pitänyt siitä ollenkaan. En myöskään ymmärtänyt siitä juuri mitään.
En ymmärtänyt elokuvan juonta, enkä pysynyt mukana. Ajatukseni harhailivat koko elokuvan ajan, koska juoni ei kiinnostanut minua.
Elokuva on varmasti ollut mullistava tekotavassaan, mutta aika on haalistanut sen tehoa. Toimintaelokuvat perustuvat pitkälle erikoistehosteisiin ja leikkaukseen ja Bullit on hyvä esimerkki siitä, miten nopeasti ne kehittyvät. Juoneltaan, näyttelijätyöltään ja musiikin puolesta elokuva oli keskivertoa parempi eikä mikään turha katseluelämys.
Elokuva ei säväyttänyt erityisesti takaa-ajokohtausta lukuunottamatta.