Aihearkisto: 1973

Mehiläispesän henki

Mehiläispesän henki El espiritu de la colmena Victor Erice Espanja, 1973, 94 min, K12 Kuvien ja kuvittelun voima on Mehiläispesän hengen kantava teema usealla tasolla. Sisällissota on loppunut ja Espanja on rikki, aikuiset kadonneet omiin sodanjälkeisiin painajaisiinsa. Kiertävän elokuvateatterin näytöksessä … Lue lisää

Yhden miehen sota

1970-luvun yhteiskuntakriittisen elokuvan aalto kävi korkeimmillaan Suomessa 1970-luvun alkupuoliskolla. Se näkyi etenkin televisioteatterissa, mutta varsin vahvana myös elokuvatuotannoissa. Tuolta ajalta muistetaan esimerkiksi Mikko Niskasen mestarillinen Kahdeksan surmanluotia (1972), joka on alkanut kantaa raskailla harteillaan parhaan suomalaisen elokuvan kunniaa. Se onkin … Lue lisää

Serpico – kadun tiikeri

Elokuva perustuu tositarinaan newyorkilaisesta poliisista Frank Serpicosta (Al Pacino), joka liityttyään poliisivoimiin kohtaa kaikkialla NYPD:ssä rehottavan korruption. Poliisit keräävät mafian tavoin suojelurahoja paikallisilta kauppiailta ja vedonvälittäjiltä. Serpico on ainoa, joka kieltäytyy laittomista suojelurahoista ja alkaa saada uhkailua kollegoiltansa. Sidney Lumet … Lue lisää

Variksenpelätin

Kaksi kulkuria kohtaavat ja alkaa yhteinen matka kohti pieniä unelmia. Entinen linnakundi Max (Gene Hackman) haluaa saavuttaa Pittsburghin avatakseen siellä huippuluokan autopesulan. Meriltä palannut Lion (Al Pacino) haluaa puolestaan Detroitiin tapaamaan lastaan, jota ei ole koskaan nähnyt. Jerry Schatzbergin ohjaama … Lue lisää

Amarcord

Federico Fellinin (1920–1993) vimmainen Amarcord kuvaa muistojen kultaamaa, värikylläistä elämää vuoden ajan Riminin rantakaupungissa 1930-luvulla, jolloin katolinen kirkko hallitsee mieliä ja fasismi nousee. Vain harvoin elokuvaohjaaja nousee käsitteeksi elokuvakulttuuristen piirien ulkopuolella, toisin sanoen yleiskielessä. Muutaman ohjaajan nimi kuitenkin tunnetaan kaikkialla. … Lue lisää