Pölynimurikauppiaat

Pölynimurikauppiaat, ,

 
4

Vuonna 1993 Suomi kärsi syvästä lamasta. Työttömiä oli paljon, ja valtio leikkasi rajusti menojaan. Moni velkaantui ja menetti uskonsa tulevaisuuteen. Kaikki eivät kuitenkaan luovuttaneet.

Pölynimurikauppiaat
John Webster
Suomi 1993, 52 min, S

Vuonna 1993 Suomi kärsi syvästä lamasta. Työttömiä oli paljon, ja valtio leikkasi rajusti menojaan. Moni velkaantui ja menetti uskonsa tulevaisuuteen. Kaikki eivät kuitenkaan luovuttaneet.

John Websterin ohjaama dokumenttielokuva Pölynimurikauppiaat kuvaa kolmen sinnikkään suomalaisen ponnisteluja ammatissa, jossa moni ei jaksaisi. Muutama vuosi sitten Suomen Kuvalehti selvitti suomalaisten suhtautumista eri ammatteihin. Arvostetuimpien ammattien listalla vihoviimeiseksi jäi ovelta ovelle -myyjä, kuten tällaisissa mittauksissa yleensäkin. Viimeisestä sijasta kilpailee yleensä korkeintaan puhelinmyyjän ammatti.

Vaikka Websterin dokumentti kertoo lama-ajan ilmiöistä, se ei ole synkkä. Pölynimurikauppiaita voisi kutsua tragikoomiseksi dokumentiksi, sillä se yhdistelee karua realismia ja hulvatonta huumoria. Hetkittäin tuntuu melkein kuin katsoisi brittiläisen Konttori-tv-sarjan (The Office, 2001–2003) tai sen jenkkiversion (2005–2013) suomalaista ruumillistumaa. Päähenkilöt ovat värikkäitä persoonia, ja heihin on helppo samastua. Tilanteet ovat absurdeja ja koomisia, mutta välillä sävy muuttuu ahdistavaksi ja surulliseksi.

Dokumentin kolmikko kiertää ovelta ovelle ja yrittää myydä siivousvälineitä. He toistelevat ulkoa opeteltuja myyntifraasejaan ja yrittävät pitää yllä optimismia: ehkä seuraavan oven takana tärppää.

”Aivan ensimmäiseksi myyntimiehen on myytävä itsensä”, myyntimiesten päällikkö muistuttaa. Lausahduksen voi tulkita myös raadollisemmin: unelma menestymisestä saa pölynimurikauppiaat myymään ihanteensa ja luopumaan omasta identiteetistään. Webster saa katsojan haluamaan, että pölynimurikauppiaat onnistuisivat työssään, mutta välillä hän vetää meidät mukaan myötähäpeään. Jos elokuva olisi ollut helpommin yleisön saatavilla, se olisi luultavasti kulttiklassikko. Osa nauraisi hahmoille sydämellisesti, osa ei voisi katsoa nöyryyttävää näytelmää. On vaikea sanoa, tajuavatko päähenkilöt aina tilanteensa.

Helsingissä vuonna 1967 brittiläisille vanhemmille syntynyt John Webster on kuvannut suomalaista todellisuutta tavallista kiinnostavampien dokumenttien kautta. Esimerkiksi Katastrofin aineksia -elokuvassa (2008) hän yrittää elää perheensä kanssa vuoden ilman öljyä tai öljypohjaisia tuotteita ja samalla ylläpitää keskiluokkaisen espoolaisperheen elintasoa. Sukkien euroelämää -elokuva (1999) taas on satiirinen dokumentaari europarlamentaarikko Pertti Paasion radiolähettimellä varustettujen sukkien matkasta Europarlamentin sokkeloissa.

Webster tekee elokuvissaan näkyväksi asioita, joita tavallisen ihmisen on vaikea hahmottaa. Jokainen voi määritellä itsensä vaikkapa ympäristönsuojelijaksi, mutta emme välttämättä ymmärrä, mitä ekologinen elämä todellisuudessa vaatisi. Webster kuvaa kohteitaan kunnioittavasti, vaikka asioille osataan myös nauraa. Huumori on kuitenkin aina lämmintä ja myötäelävää.

Aina kaikki ei kuitenkaan suju odotetusti. Yksi Pölynimurikauppiaiden päähenkilöistä ei pitänyt siitä kuvasta, joka hänestä välittyi valkokankaalta. Dokumentaristi joutuu aina eettisen pohdinnan ääreen, kun kuvauskohteina ovat tavalliset ihmiset.

– Leikkauspöydällä joutuu usein tekemään vaikeita moraalisia päätöksiä. Ystävystyn kuvaamieni ihmisten kanssa, ja siksi tuntuu hankalalta asettaa heidät hetkellisestikin epäsuotuisaan valoon. Silloin täytyy punnita sitä, kenelle elokuvia haluaa tehdä, Webster kommentoi asiaa Ylioppilaslehdelle vuonna 2005.

Elokuva palkittiin Nordic Panoramassa yleisöpalkinnolla 1993 ja Prix Europassa 1994 erikoismaininnalla.

Antti Pentikäinen

Pohdittavaksi

• Millainen olo teillä oli Pölynimurikauppiaiden katsomisen jälkeen – huvittunut vai masentunut? Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia teissä heräsi?

• Dokumentaristi pyytää päähenkilöitään paljastamaan jotain elämästään. Joskus dokumenteissa esiintyvät henkilöt eivät pidä kuvasta, jonka heistä välittyy. Pohtikaa, mitä itse voisitte paljastaa muille. Tarkoitus ei ole tehdä erityisen suurta paljastusta, vaan kertoa jokin yksityiskohta omasta elämästä. Se voi olla vaikka villasukat jalassa nukkuminen kesät talvet tai se, että äiti vie kerran viikossa astiat huoneestanne keittiöön. Kirjoittakaa paljastuksenne paperille ja lukekaa ne sitten ryhmässä. Voitte sopia yhdessä, ovatko tarinanne anonyymejä vai kirjoitatteko ne omalla nimellänne. Pohtikaa, kuinka paljastuksenne toimisi dokumentissa. Mitä se kertoisi teistä? Miten se kannattaisi näyttää katsojille? Miten katsoja tulkitsisi paljastustanne?

• Kuvatkaa lyhyitä dokumentteja tutussa ympäristössä. Kuvatkaa esimerkiksi koulun viihtyisimpiä paikkoja tai asioita, jotka haluaisitte muuttaa. Päättäkää, sisältääkö elokuvanne pelkästään kuvaa ja musiikkia, vai haluatteko tehdä lyhyen haastattelun. Vai toimisiko kameralle puhuva juontaja sittenkin paremmin? Katsokaa dokumentit yhdessä tai postatkaa ne esimerkiksi YouTubeen. Mitä lyhytdokumentit kertovat koulustanne?

• Pölynimurikauppiaat kertoo huumorin keinoin vaikeasta aiheesta, työttömyydestä. Mistä aiheista mielestänne pitäisi tehdä dokumentteja vuonna 2015?

• Pölynimurikauppiaat voi katsoa itsenäisenä ajankuvana, mutta se toimii erinomaisesti IhmeFilmi-sarjan muiden lamaelokuvien – Kauas pilvet karkaavat ja Polkupyörävaras – rinnalla. Myös Kultakuume sopii hyvin teemaan. Pohtikaa, mitä yhtäläisyyksiä ja eroja elokuvien lamakuvauksissa on. Johtuvatko erot valmistumisajasta vai elokuvien lajityypeistä?

Lue lisää Kommentoi
    Lotta • 3.11.2015 10:13

    Elokuvassa ei ollut selkeää juonta ja toteutus oli todella huono. Yksi huonoimmista Ihmefilmin elokuvista. Arvosanaksi antaisin 5.

    Kreeta • 4.11.2015 15:22

    Elokuva oli aluksi hieman outo ja se vaikutti enemmänkin joltain dokumentilta. Elokuvan edetessä se kuitenkin muuttui hieman paremmaksi ja juoni selkeytyi minulle.

    Aku • 4.11.2015 15:59

    Oli mielenliintoista perehtyä pölynimurikauppiaiden arkeen. Filmi oli nerokas ja hyvin tehty.

    Pyry • 13.11.2015 20:29

    Pidin tästä elokuvasta ehkä vähiten ihmefilmin elokuvista. Elokuva olisi kaivannut hieman enemmän rakennetta, jolloin elokuva olisi voinut myös olla hieman pidempi. Tuntui myös hieman siltä että elokuva olisi halunnut keskittyä enemmän muutamaan muuhun hahmoon, mutta lyhyytensä vuoksi lopulta keskittyi suurimmilta osilta vain tähän ”uuden tulokkaan” hahmoon jättäen muut hahmot hyvin epäselvästi, Elokuva toimii ihan hyvin yhteiskuntakuvauksena 90-luvun alun Suomesta, jossa tuntuu että lähes ainoa tapa tehdä elanto on valehdella ja myydä roskaa, mutta rakenteeltaan elokuva jää hieman ohueksi

Kirjoita viesti