Neljä naurettavaa naapuria

Duck Soup, ,

 
10

Komediataituri Leo McCareyn ohjaama Neljä naurettavaa naapuria on Marx-veljesten poliittisin ja satiirisin elokuva. Siinä helppoheikki Rufus T. Firefly on noussut Freedonia-nimisen pikkuvaltion pääministeriksi erään merkittävän ja varakkaan naisen toiveesta. Tekemisen puutteessaan Firefly ottaa ja haastaa naapurivaltio Sylvanian sotaan. Elokuva on Marx-veljesten anarkian lyömätön huipentuma.

Äänen tultua konkreettiseksi osaksi elokuvaa vuonna 1927 moni mykkäkauden Hollywood-tähdistä kohtasi epävarman tulevaisuuden omalla alallaan. Koomikoista Charles Chaplin jatkoi menestyksekkäimmin uraa tulevina vuosina, mutta vaikkapa Buster Keatonin hiljainen komiikka ei kyennyt uusiutumaan puhe-elokuvan puitteissa.

1920- ja 1930-lukujen taitteessa nousikin päivänvaloon uusia hauskuuttajia, ehkä keskeisimpinä kolmikkona Stan Laurel ja Oliver Hardy eli Ohukainen ja Paksukainen, Marx-veljekset ja W.C. Fields. Heidän huumorinsa perustui vielä varsin pitkälti mykästä elokuvasta tuttuihin gageihin, mutta eritoten Marx-veljesten kohdalla äänitekniikan käytöllä oli myös poikkeuksellisen suuri merkitys.

Velmu nelikko oli tullut jo tunnetuiksi päättömän anarkistisista show-ohjelmistaan Broadwaylla ja vaudevillessa. Äänielokuva oli syntynyt kuin tilauksesta etenkin ryhmän nokkahahmon Groucho Marxin sanavalmiille ja nopeatempoisille verbaalinokkeluuksille, mutta paradoksaalisesti myös mykän Harpon mielivaltaisille kujeiluille ja hämmentäville harpunsoittosuvannoille.

Erityisen hyvin Marx-veljekset muistetaan viidestä vuosina 1929 – 1933 Paramount-yhtiölle valmistetusta farssista: Kookospähkinöitä, Koirankeksit, Neljä nolattua neroa, Hevosen sulat ja Neljä naurettavaa naapuria. Niiden aikana nelikko Groucho, Harpo, Chico ja Zeppo pysyi laumana koossa, mutta tämänkään jälkeen ei värittömimmän veljeksen Zeppon putoamista matkasta moni yleisöstä välttämättä edes huomannut.

Komediataituri Leo McCareyn ohjaama Neljä naurettavaa naapuria on Marx-veljesten poliittisin ja satiirisin elokuva. Siinä helppoheikki Rufus T. Firefly (Groucho Marx) on noussut Freedonia-nimisen pikkuvaltion pääministeriksi muuan merkittävän ja varakkaan naisen toiveesta. Tekemisen puutteessaan Firefly ottaa ja haastaa naapurivaltio Sylvanian sotaan.

Leppymättömän anarkistisella räiskyttelyllä ei olisi voinut olla sattuvampaa ajankohtaa. Samaan aikaan Euroopassa oli meneillään monen vain vähän Freedoniaa suuremman valtion vaaralliset – ja tuhoisiksi koituneet – laajenemissuunnitelmat. Itse Mussolini kielsikin elokuvan Italiassa.

Ihme kyllä Neljä naurettavaa naapuria ei menestynyt entisten Marx-veljesten elokuvien tapaan eikä sen päivänpolttavaa allegorista olemusta täysin ymmärretty aikalaiskritiikeissäkään. Elokuvan maine maailmanhistoriallisena komediaklassikkona on syntynyt vasta vuosia myöhemmin.

On myönnettävä, että Marx-veljesten huumorissa on myös vanhentuneet puolensa, mutta niiden ohessa neronleimausten määrä on parhaimmillaan suunnaton. Neljä naurettavaa naapuria kelpaa todisteeksi siitä, kuinka yhteiskunnallisesti sivaltavaa Hollywoodin huumori saattoi olla yleensä harmittomasta viihteestään muistetulla 1930-luvulla. Marx-veljekset olivat ajassa kiinni siinäkin mielessä, että juuri Neljää naurettavaa naapuria seuranneena vuonna Hollywoodissa astui voimaan niin sanottu Haysin koodi, joka rajoitti monenlaisten arkaluontoisten aiheiden käsittelyä valkokankaalla.

Neljä naurettavaa naapuria on Marx-veljesten anarkian lyömätön huipentuma. Sen loppuhuipennus, joka oikeastaan alkaa jo unohtumattomasta ”peilikohtauksesta”, on todellisuudentasoltaan niin absurdi, että sille vetää vertoja vain Hevosten sulkien (1932) ensimmäiset 20 minuuttia.

Oma lukunsa on elokuvan tapahtumapaikka, tragikoominen Freedonia-valtio. Ennen elokuvaa termi oli ollut tunnettu Amerikan vallankumouksen jälkeiseltä ajalta, jolloin freedonialainen toimi synonyyminä amerikkalaiselle. Marx-veljesten elokuvan jälkeen Freedoniaa on entistä enemmän käytetty kuvaamaan mitä tahansa mielikuvitusvaltiota.

Neljän naurettavan naapurin jälkeen Marx-veljekset joutuivat muuttamaan linjaansa sopusuhtaisemmaksi ja salonkikelpoisemmaksi. Heidän siirryttyä palkanmaksua koskevien epäselvyyksien takia Paramountilta MGM:lle seurasi entisiä hiotumpi elokuva Ilta oopperassa (1935), jossa tosin vielä tasapainoiltiin loistokkaasti huonon ja hyvän maun vaatimusten välillä.

Samalla kun nauttii Marx-veljesten poliittinen huulenheiton terävyydestä tämän päivän poliittisessa kontekstissa, voi välillä karistaa kurkkuaan ja miettiä, kuinka rohkealta vaikkapa Sacha Baron Cohenin edustama komiikka, etenkin hänen tuorein elokuvansa Diktaattori, vaikuttaa nyt ja toisaalta noin 80 vuoden päästä? Mihin suuntaan yhteiskunnallinen huumorintajumme on kehittynyt – voiko nauru päin näköä olla ase mielivaltaa vastaan?

Jukka Kangasjärvi

Lue lisää Kommentoi
    Joonas • 12.11.2012 20:22

    Farssi tuotu ensimmäistä kertaa minulle elokuviin. Näyttämötaiteena sen kokeneena tietää ennalta jo kaiken edes takaisin juoksemisen ja hälyn, toisinaisen välinpitämättömyyden ja naiivin ripauksen yltiöpäistä komiikkaa. Kaikki tämä vallitsee tuntuen kaaokselta, mutta todellisuudessa selkeästi ja tarkkaan suunniteltuna. Näyttelijäsuorituksina monilahjakkuutta vaativa elokuva, ja siten toteutettu todella hyvin. Viihdyttävä, hauska ja ”irti todellisuuden normeista” henkinen!

    Joel • 19.11.2012 15:24

    Kurssin hauskin elokuva. Vitsejä oli työnnetty joka paikkaan ja ne rupesivat naurattamaan koko ajan enemmän.

    elias h • 19.11.2012 19:57

    Loppujen lopuksi hauska elokuva. Yksinketaiset, huonot vitsit alkoivat lopulta naurattamaan, kun niitä tuli peräkanaan. Myös henkisesti vajailta vaikuttaneet hahmot (esim. mykkä tyyppi) vihastuttivat aluksi, mutta jossain vaiheessa niiden idioottimainen käytös alkoi hauskuuttaa.

    Eljas • 19.11.2012 22:02

    Koko elokuvaa kuvasi hyvin lopun kohtaus, jossa juoksi kaikenmaailman elefantteja ja delfiinitkin uivat eteenpäin suuressa ryhmässä. Järjen pystyi suosiolla jättämään pois ja nauttimaan vain vihdyttävyydestä.

    Aleksi • 20.11.2012 17:33

    Vaikka välillä oli huonojakin vitsejä, oli kokonaisuus melko hauska.

    Ilona • 20.11.2012 18:57

    Ihmiset juoksevat, nauravat, kohtaukset suhahtelevat ohi.. Neljä naurettavaa naapuria oli ainakin todella nopeatempoinen huumoripommi, menivät vitsit perille tai ei. Nopeasti ajateltuna elokuvasta jäi käteen epäuskoinen ja pöllämystynyt olo ja tyhjä pää. Ja tämä tyyppi, joka leikkaili kaikkea ja teki ties mitä kepposia: olipa inhottava ja ärsyttävä! Hymyilen kuitenkin.

    MiikaH • 27.11.2012 22:52

    Hauska elokuva, jossa huumoria laitettu joka väliin. Tätä elokuvaa katsellessa voi heittää aivot narikkaan ja olla miettimättä turhan syvällisiä asioita.

    Teo M • 28.11.2012 12:53

    Huumoria se on huonokin huumori. Ainoita elokuvia, jonka aikana ei tarvinnut paljoa ajatella.

    Tommi • 4.12.2012 18:48

    Mielettömän hauska. Jokainen elokuva, jota katsoessa saa joka minuutilla nauraa ääneen on automaattisesti loistava, ja tätä loistavempaa filmiä en ole pitkään aikaan nähnyt.

    Silja • 12.12.2012 20:13

    Ei iskenyt minuun. Useat huumorikohtaukset vain ärsyttivät, eikä elokuvaa ollut oikeastaan yhtään mukava seurata.

Kirjoita viesti