Mustasukkaisuus

, ,

 
22

Aki Kaurismäen mukaan Teuvo Tulio (alk. Theodor Tugai, 1912–2000) edusti suomalaisen elokuvaohjaamisen huippua. Tämä Latviassa syntynyt eksoottinen ilmestys on hänen mielestään ohjaajistamme ”kaikkein modernein ja eurooppalaisin.”

Mustasukkaisuus kuuluu Tulion uran vimmaiseen loppukauteen, jossa muoto ajaa armotta ohi sisällön ja tuttuja aiheita, kuvia ja kohtauksia kierrätetään kuin kollaasielokuvassa. Perustarina kilpakosijasiskoksista on Levottoman veren (1946) toisinto, johon yhdistyy Hornankosken (1949) kohtalokas vesiväylä riippusiltoineen, Rikollisen naisen (1952) musiikki, moneen kertaan nähdyt koskenlasku- ja tukkilaistanssijaksot. Ja sittenkin kyse on paljon enemmästä kuin osiensa summasta, jonkinlaisesta tutkimusmatkasta pakkomielteisen rakkauden, himon, syövereihin hypnoottisia tehoja saavalla toistolla ja rytmityksellä (Tulio leikkasi elokuvansa itse).

Kokonaan ohjaajan ”omaksi” SF:n ja Suomi-Filmin talleista siirtynyt kotimaisen elokuvan säihkyvin 40-luvun tähti Regina Linnaheimo tekee jo kahdeksannen pääroolin Tulion ohjauksessa. Yhteistä taivalta koulutoveruksilla oli muutenkin takana: Linnanheimo oli pitkään ollut muokkaamassa elokuvien dialogia ja sittemmin toiminut myös käsikirjoittajana. Mustasukkaisuus onkin yhtä paljon naistähden kuin visionäärisen ohjaajansa käsialaa. Riitan roolissa on yhtymäkohta John Hustonin toiseen pitkään fiktio-ohjaukseen Tässä meidän elämässämme (1942), jonka ”paha sisar” Bette Davis on yhtä lailla kaikennielevän ahneutensa uhri. Suomen-ensi-ilta sillä oli 1944, ja melko varmasti Tulio ja Linnaheimo olivat sen nähneet.

Linnanheimon suuret, ilmeikkäät silmät ovat syystä kuin ”Better Davis’ eyes” meikäläisittäin. Kun ne tarraavat kiinni, ei millään muulla ole väliä. Linnanheimon silmät vaativat, ahmivat, riisuvat ja rakastelevat – ja tyydyttämättä jäädessään sokeutuvat, päätyvät mustien lasien peittoon ensin pakosta ja myöhemmin kuin kuurupiiloa jatkaen.

Patologinen, hillitsemättömän halun laukaisema mustasukkaisuus vie tarinaa kohti film noirin, mustan rikoselokuvan sävyjä, kun Riitta päättää raivata avionrikkojaksi kuvittelemansa sisaren tieltään. Jälleen Tulio käyttää tehokkaasti ellipsiä: kohtaus saunakamarissa lattialle valahtavine vaatteineen toistaa melkein kuva kuvalta Riitan omaa viettelysessiota – paitsi että nyt kapea perspektiivi antaa tilanteesta vääristyneen kuvan. Samoin kerrataan kauhunhetkiä huteralla riippusillalla: aiemmin veteen putosi lapsi omaa kömpelyyttään, nyt Riitta käyttää työkaluja varmistaakseen, että rakennelma antaa periksi ja hänen kilpailijanaan pitämänsä oma sisar päätyy koskeen.

Tulion omintakeinen ote ei enää 50-luvulla saanut ymmärrystä: Mustasukkaisuus on varmasti vaikuttanut oudolta linnulta Lentävän kalakukon (1953) ja Puupää-filmien joukossa. Oikeasta tukkilaiselokuvastakaan se ei aihepiiristään huolimatta käynyt, sillä uittoromantiikan nälkää tyydytti paremmin lajin muotopuhdas valio Me tulemme taas (1953) koreine, laulavaisine pariskuntineen. Jos Tulio nuorena ohjaajana 30-luvun jälkipuoliskolla olikin saanut arvostusta maaseudun ja kirjallisesti arvokkaiden (Sillanpää, Linnankoski) kansallisten agraariaiheiden kuvaajana, ja sodan jälkeiset urbaanit melodraamat maalais- ja saaristolaistyttöjen viettelyksistä ja turmion tiestä urbaanien paheiden riepoteltavina vielä olivat vastanneet 40-luvun lopun suomalaista todellisuutta, nyt kosketus niin yleisöön kuin kriitikoihinkin hukkui tyystin.

Tinkimättömänä oman tiensä kulkijana Tulio ei silti antautunut kompromisseihin tai yleisön kosiskeluun. Hänen ohjaajanuransa tulikin tiensä päähän vain hiukan yli 40-vuotiaana. Rahoitusvaikeuksien ja yleisökadon edessä indie-tekijänkin oli nostettava kätensä pystyyn. Kun 60-luvun lopulle kaavailtu kansainvälinen läpimurto-comeback kuivui sekin kokoon, Tulio katkeroitui ja erakoitui. Vasta 80-luvulta uusien filmihullupolvien myötä, ensin televisioesitysten ja vihdoin Helsingin Elokuva-arkiston hienon retrospektiivin, parinkin kirjan ynnä näyttelyn sekä nyt 2000-luvulla julkaistujen restauroitujen dvd-julkaisujen ansiosta tämä merkittävä elokuvamies on saanut kokea ansaitsemansa uudelleenarvioinnin.

Risto Raitio

Lue lisää Kommentoi
    Mig • 3.11.2010 20:13

    Eipä olisi uskonut, että suomalaiset ovat niin taitavia elokuvantekijöitä, että täältä on lähtöisin maailman huonoin elokuva. Koskaan aiemmin en ole kymmenen minuutin päästä elokuvan alusta ajatellut salista pois juoksemista, koska elokuva on niin vastenmielinen. Mykkäelokuvien kirjosta löytyy oikein hyviäkin elokuvia, mutta petyinkin suuresti ettei kyseessä ollut mykkäelokuva vaan äänielokuva, jossa puhe on pelkkää muminaa.
    Pääosaa esittäneellä naisella (Regina Linnanheimo?) oli tasan kolme ilmettä ja en ihmettele yhtään, jos kyseessä olisi hänen ensimmäinen ja viimeinen roolinsa (näytellyt kuitenkin 32 elokuvassa :'( ). Eero Paganuksen roolisuoritusta en menisi kehumaan sen enempää. Tai oikeastaan en sano mitään hyvää kenenkään roolista. Elokuvassa esiintynyt koira saattoi olla koko hömpän paras suoritus, koska sen haukkumisesta sai selvää ja se osasi edes hiukan näytellä.
    Kaikki elokuvan kohtaukset oli erittäin huonosta rakennettu ja lavasteet vielä kehnommin. Ihmettelen kovasti, miten ihmiset onnistuivat istumaan saunan lauteilla, koska lauteet hajosivat pienimmästäkin kosketuksesta. Regina Linnanheimon räjähtäminen dynamiittiin oli pelkkää huumoria, kuten kaikki muukin ja pokassa oli pitämistä kun ”koomaan” yhtäkkiä joutunut hevonen lainehti lautassa. Ja mikä hemsvetti se lapsen tippuminen sillalta oikein oli?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!
    Musiikki olisi saattanut olla ihan kestettävää, mutta huonosti luuppaavat viiden sekunnin pätkät eivät korvia hivelleet.
    Tästä elokuvasta pitää kyllä nostaa hattua Teuvo Tuliolle, koska aiemmin en ole tosiaan halunnut juosta ensimmäisten minuuttien aikana pois salista. Elokuva kuitenkin piti otteensa, koska kokoajan oli jotain nauramista sen huonoudelle.

    Maailman huonoin elokuva?

    Ulla Ahvalo • 4.11.2010 09:11

    Samaa mieltä minä ja oppilaani. Surulista että suomalaisen elovan kehnoa mainetta näin nostetaan. Miksei Waltari, Jotunia, Agapetusta, Wuolijokea – tai ohjaajittain Matti Kassilaa, Valentin Vaalaa, Mikko Niskasta ole muistettu – eikö saatu esitysoikeuksia, sekö ylipäätään on Ihmefilmin pulma? Ylen Teemahan on näyttänyt parhaimmat, kuten Kolmannen miehen, samoihin aikoihin. Mitä mieltä on katsoakaan, kun tv:stä tulee sama.
    Ihmefilmi ideana on erinomainen, mutta ei todellakaan parasta, mitä koulu voi tarjota tällaisenaan!

    Anita K • 5.11.2010 17:16

    Pidin tosi paljon tästä elokuvasta. Vauhdikas elokuva ja elokuvassa on mielestäni tosi mielenkiintoinen juoni. Ehkä elokuvan loppu on hieman naiivinen ja ennalta arvattavissa. 🙂
    Elokuva oli tosi hyvin kuvattu ja leikattu.

    Emilia A. • 6.11.2010 09:43

    Mielestäni elokuva oli perinteinen vanhan ajan elokuva kaikkine trikkikuvineen. Aluksi luulin elokuvan olevan mykkäfilmi, mutta rupesihan sieltä puhetta tulemaan. Minusta elokuvassa oli jonkin verran pitkästyttäviä kohtauksia, joissa ei tapahtunut oikeastaan mitään.

    Sini K • 6.11.2010 16:07

    Tähän mennessä katsotuista elokuvista mielestäni paras. Juoni oli selvä ja mukaansatempaava, eikä aika käynyt pitkäksi kun koko ajan tapahtui jotain. Kameran käyttö oli mielestäni ammattitaitoista, ja mikä tärkeintä, mielestäni juoni ei ollut ennalta arvattavissa. Olin positiivisesti yllättynyt tästä kotimaisesta mustavalkoelokuvasta. 🙂

    Roosa P • 7.11.2010 15:44

    Elokuvassa melkein kaikki tapahtumat sijoittuivat jotenkin jokeen. Ei siinä vielä mitään, mutta ärsyttävää oli se, että aina pelastaja toimi Jyri. Elokuvassa negatiivista oli myös se, että jotkut kohtaukset, jotka olivat tarkoitettu vakaviksi olivat nautettavia. Naurettavia niistä tekivät epäonnistuneet stuntit, kuten kohtauksessa jossa lapsi on tippumassa sillalta alas. Positiivista elokuvassa oli selkeä juoni. Lisäksi pidin erityisesti kohtauksesta, joka oli saunalta. Kyseinen kohtaus näytettiin ikään kuin kaksi kertaa; Jyri ensin Riitan kanssa ja sitten Jyri Anjan seurassa. Pidin myös siitä ettei elokuvassa paljastettu tekivätkö Jyri ja Anja, Riitan katsellessa ja tuprutellessaan tupakkaa, mitään erikoista vai eivät.

    Suvi P. • 7.11.2010 16:01

    Elokuva oli ihan hyvä. Juoni oli selkeä, mutta loppu oli ennalta arvattavavissa. Toistuvat kohtaukset ja Riitan itsekkyys ärsyttivät välillä. Osittain Riitan kuiskauksista ei saanut selvää. Elokuvan jaksoi katsoa loppuun melko hyvin.

    salaperäinen • 8.11.2010 06:43

    elokuva oli mukaansavetävä vaikka tapahtumapaikat pyörivät muutamassa ja loppua kohden juoni paljastui liiankin nopeasti ja minua jäi vaivaamaa että miksi se riitta oli sokeutunut ja oliko miehellä muuta syytä pettää kuin että halusi…no..uskaltaako sanoa vaikka piparia elokuvan kiinnostavin kohta oli varmaankin kun riitta tappoi anjan?mutta tämä nyt oli vain minun mielipiteeni korjatkaa jos haittaa jokin seikka

    Mervi T. • 11.11.2010 15:18

    Elokuva oli hyvä, koska siinä tapahtui koko ajan jotakin. Juoni oli perus kolmiodraamamainen jota jaksoi katsoa. Jotut kohtaukset huvittivat esimerkiksi näyttelijäsuoritusten takia mutta eihän sitä kovin suuri stuntteja voi vuonna 1953 ilmestyneeltä elokuvalta odottaa. Välillä joistakin repliikeistä ei saanut selvää ja ilmeitäkään ei paljoa vaihdeltu, mutta silti yksi parhaista kurssin elokuvista.

    Eetu S. • 16.11.2010 18:37

    Elokuva nauratti, mutta usein naurun aiheena oli kuvan huonous. On ymmärrettävää, että 1953 suomalaisten elokuvan tekijöiden ei ollut mahdollista käyttää erityisen hienoja lavasteita, mutta mikä esti heitä kirjoittamasta loogisen juonen? Kuka keksii, että yksipäähenkilöistä menettää näkönsä kun seisoo räjähtävän dynamiitin päällä? Saatika että näön palauttaminen on niin helppoa, ja sen jälkeen kirkas valo voi aiheuttaa sekoamisen? Kaiken huippu oli kohtaus jossa Riitta ja tämän sisko ovat autotallissa, ja siskolla on pistooli. Yhtäkkiä valot sammuvat ja Riitan SISKO makaa maassa! Miksi valot sammuivat? kuinka ase vaihtoi omistajaa? Kuinka tyhmänä voi katsojaa pitää?

    Aino S. • 17.11.2010 19:34

    Toteutus ei ollut kyllä parhaasta päästä, no joo ihan ymmärrettävää kun otetaan huomioon että elokuva on tehtu 50-luvulla. Mutta silti Koomainen hevonen lautalla, lapsen putoaminen sillalta, samojen pätkien kierrätys useaan otteeseen, musiikki pätkittäistä ja käsittämättömät juonen käänteet yhdistettynä ennalta-arvattavaan loppun tekivät elokuvasta lähinnä naurettavan. Koiran täytyi elää melko vanhaksi, koska käsittääkseni koira oli sama läpi elokuvan. Riitan alitajunnan tai minkälieneekään selityksistä ei saanut mitään selvää.

    Mika M • 20.11.2010 16:19

    Elokuvan tapahtumat olivat joen läheisyydessä. Jotkin kohtaukset huvittivat esimerkiksi lapsen tippuminen sillalta oli mielestäni aika koominen sekä hevonen joka oli lautalla. Samoja pätkiä uusittiin. Hyvä musiikki alussa.

    Sofi K. • 23.11.2010 17:14

    Elokuvan tapahtumat olivat koko ajan ennalta-arvattavissa. Katsojan mielikuvitukselle ei annettu kovinkaan paljon liikkumavaraa, sillä jo alussa havaitsi Mustasukkaisuus-elokuvan mustasukkaisuuden juontuvan kolmiodraamaan. Näyttelijät olivat hyviä ja etenkin Regina Linnaheimon roolisuoritus mustasukkaisena naisena oli aidontuntuinen. Ärsyttävää oli tosin se, että elokuvassa ei ollut kovin iloinen loppu, vaan enemmänkin käsikirjoittajalta tylsästi kirjoitettu Riitan itsemurha ja se että hänen entinen miehensä päätyy lopulta Riitan sisaren kanssa yhteen. Olihan elokuvassa romanttisiakin kohtauksia, joiden paljastavuus tuli suorana yllätyksenä. Jo 50-luvulla on näytetty noinkin rohkeita kohtauksia. Luulin että vielä silloin se olisi ollut jonkinlainen tabu. Olisin vielä kaivannut loppuun jotain yllättävämpää, mikä olisi tehnyt tästä elokuvasta vivahteikkaamman ja vähentänyt sen tasapaksulta tuntuvaa vaikutusta.

    Joonas m • 25.11.2010 09:24

    Elokuvassa oli kiva kun joku katsoi ikkunasta ja näki aina joelle, vaikka siinä oli kallio edessä. Myös uintikohtaus oli hyvä, kun näytettiin sama monta kertaa. Se lapsen putoaminen sillalta oli outo, minkäköhän takia lapsi meni ripustamaan itsensä kiinni siltaan. Tappelukohtaukset olivat hienoja. Elokuvassa oli siis aika paljon tahatonta komiikkaa. Alkumusiikista iso plussa.

    Atte Enwald • 25.11.2010 09:52

    Elokuvan huonoin puoli oli, että se oli niin vanha. Leikkaukset kamalia, samoja kuvia toistettiin ja äänimaailma aivan kamalaa. Joissain kohdissa äänistä ei saanut mitään selvää. Erikoistehosteet olivat hauskoja, niinkuin lapsen putoaminen sillalta. Alkumusiikki oli aivan loistava.

    Vesa L. • 29.11.2010 21:32

    Elokuvasta jäi parhaiten mieleen alku musiikki joka toistui monta kertaan( koska laitteisto ei aluksi toiminut) ja ”uskomaton” lyönti kompo leukaperiin. Elokuvan leikkaus jälki on kamalaa. Elokuva on kauniisti sanottuna uskomattoman huono.

    Erno K. • 2.12.2010 20:29

    Osittain vanhuudesta johtuen tietysti, mutta elokuvan tekninen toteutus oli monella osa-alueella heikkoa. Ihan ovela tapa kertoa ajatuksia kuiskauksilla, mutta ei niistä saanut mitään selvää huonon äänityksen takia. Upeat stuntkohtaukset olivat lähinnä koomisia, josta varsinkin huomaa elokuvan vanhuuden. Muutenkin elokuvassa oli erittäin paljon tahatonta komiikkaa. Tyyli, jolla jatkuvasti näytettiin näyttelijöiden kasvoja tarkkaan muutaman sekunnin ajan oli myös melko huvittava. Juoni oli aika perushuttua. Se oli helppo ennalta arvata. Plussat annan siitä, että elokuvassa kuolee lapsi. Vaikka se kuulostaa aika rajulta, niin arvostan sitä, että se on uskallettu tehdä jo 50-luvulla. Se on nykyäänkin melko suuri tabu.

    Mikko S.5.12.2010 13:00

    Elokuvan katsomisesta on kerennyt vierähtää tovi, mutta se oli ihan katsottava. Alun musiikki miesten laskiessa koskea jäi soimaan päähän pitkäksi aikaa. Muistan hyvin elävästi kohtauksen, jossa perheen pieni lapsi tippui koskeen. Kohtauksesta oli yritetty tehdä kovin dramaattinen, mutta lähes kuusikymmentä vuotta myöhemmin se näytti lähinnä huvittavalta. Tiivistettynä elokuva oli aikaisekseen ihan ok.

    Jenna K. • 5.12.2010 13:19

    Elokuvan anti jäi suppeaksi; kolmiodraama on kulutettu aihe. Tuskin kylläkään tuohon aikaan, mutta kun sen katsoo 2000-luvulla, tuntuu että elokuvan on nähnyt jo moneen kertaan aiemminkin. Ainut erovaisuus oli toteutus: elokuvan teon aikaan varmaankin yllättäviä ja uskomattoman hyvin toteutettuja efektejä ja ratkaisuja (esimerkkinä Riitan ajatukset kuiskailtuna), mutta nykyaikana kaikki se aiheutti lähinnä koomisia reaktioita. Ihan katsottava elokuva kaikesta huolimatta.

    Anna-Kaisa Parviainen • 19.12.2010 17:21

    Mielestäni elokuva oli melko huono. Näyttelijäsuoritukset eivät iskeneet ja Riitan sisaren hulluus oli melkeinpä kamaa katsottavaa. Suomalaiseksi elokuvaksi ihan keskinkertainen (eihän rima ole kovinkaan korkealla, valitettavasti).
    Kaikenkaikkiaan ihan katsottava filmi.

    Mira Niemi • 4.4.2011 15:13

    Elokuva ei mielestäni ollut mitenkää hirveän laadukasta tasoa ja se teki siitä omalla tavallaan hauskan. Riitta oli erittäin juoni tehdessään kaikksensa saadakseen itselleen Jyrin. Hän teki myös pahaa omalle siskolleen jota en voinut ymmärtää. Elokuvan Riitta rupesi ahdistamaan, mutta myös naurattamaan.

    appambTic27.5.2011 07:05

    mita olin etsimassa, kiitos

Kirjoita viesti