Luokka

Entre les murs, ,

 
2

Tässä elokuvassa koulu ei ole mikään yhtenäinen instituutio, vaan kokoelma erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, joiden intressit ja maailmat eivät kohtaa. Monikulttuurillisen ja köyhän lähiön nuoret yrittävät pärjätä, vaikka perinteiset opetussuunnitelmat eivät ole merkityksellisiltä heidän elämässään.

Laurent Cantet’n ohjaama Luokka alkaa klassisella henkilöiden esittelyllä. Keskushenkilöksi nousee nuori opettaja François Marin, ja hetkeä myöhemmin meille esitellään myös hänen oppilaansa. Tarinan edetessä ranskan kieltä ja kirjallisuutta yläkoululaisille opettava Marin huomaa, että hänen arvonsa ja sanomansa ovatkin oppilaiden mielestä vanhentuneita ja hyödyttömiä. Ketäpä kiinnostaisi oppia ranskan kieliopin koukeroita tai kirjallisuushistorian hienouksia, kun oma tulevaisuus näyttää synkältä. Marin yrittää olla hyvä opettaja ja ratkoa luokan ristiriitoja, mutta aina se ei onnistu.

Elokuvan koulu elää omassa kuplassaan, johon ulkopuolinen maailma tunkeutuu vain satunnaisesti häiritsemään. Visuaalinen toteutus toistaa samaa ideaa – kamera vierailee muun muassa luokassa, opettajainhuoneessa, pihalla, rehtorin kansliassa ja neuvotteluhuoneessa, mutta ei koskaan poistu koulun tiloista. Loppukuvassa kamera viipyy luokkahuoneessa, jonne ulkomaailman äänet vielä kantautuvat, mutta josta oppilaat ovat jo hävinneet omille teilleen. Koululla ei ole itseisarvoa tai merkitystä, jos se ei aidosti osallistu oppilaiden elämään.

Luokka leikittelee fiktion ja dokumentaarisuuden rajamailla. Visuaalisesti elokuva on melko yksinkertainen, ja monet tyypilliset draaman keinot loistavat poissaolollaan. Hetkittäin katsoja hämmentyy kerronnan sävystä, joka on enimmäkseen hyvin realistinen ja dokumentaarinen, mutta seuraavassa hetkessä muutamat leikkaukset ja tilanteet vaikuttavat liian hyviltä ollakseen sattumaa.

Todellisuudessa elokuva on fiktiota, mutta se perustuu François Bégaudeaun osittain omaelämäkerralliseen romaaniin, jossa hän kuvaa pariisilaisessa lähiössä sijaitsevan yläkoulun arkea. Bégaudeau myös näyttelee opettajan roolin, mikä hankaloittaa tulkintaa entisestään. Oppilaat ovat pariisilaisia koululaisia, jotka näyttelevät roolejaan. Monet kohtaukset on tosin improvisoitu, joten nuoret ovat tuoneet kohtauksiin paljon myös omia tuntojaan ja näkemyksiään.

Ranskalaisen elokuvan historiasta löytyy lukuisia merkittäviä koulukuvauksia. Jean Vigon Nolla käytöksessä (Zéro de conduite) vuodelta 1933 kuvaa sisäoppilaitoksen lapsia, jotka nousevat vastarintaan kovan kurin ja mielivallan takia. Oppilaat siis liittoutuvat yhteistä vihollista vastaan. Moinen anarkismi herätti autoritäärisessä Ranskassa kohun, ja sensuuri salli sen esittämisen vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Vigon mestariteoksesta voi vetää suoran linja tämän vuoden IhmeFilmi-sarjassa esitettävään 400 kepposeen (Les Quatre cents coups, 1959), jossa ohjaaja François Truffaut kuvaa alter egonsa Antoine Doinelin kautta 13-vuotiaan pojan tuntoja.

Luokka linkittyy luontevasta myös vuonna 2002 valmistuneeseen ranskalaisdokumenttiin Nytpä tahdon olla mä (Être et avoir, ohjaus Nicolas Philibert), jossa kuvataan pienen maalaiskoulun kärsivällisen opettajan ja hänen oppilaidensa idyllistä yhteiseloa. Dokumentti keräsi Ranskassa jättiläisyleisön ja herätti ihastusta muuallakin.

Luokka on kuitenkin toista maata. Cantet’n kuvaama koulu ei ole mikään yhtenäinen instituutio, vaan kokoelma erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, joiden intressit ja maailmat eivät kohtaa. Monikulttuurillisen ja köyhän lähiön nuoret yrittävät pärjätä, vaikka perinteistä akateemista tietoa tuputtavat opetussuunnitelmat eivät ole merkityksellisiltä heidän elämässään. Opettaja on kuin sankari, joka haluaa pelastaa yhteisönsä mutta ei kykene siihen.

Antti Pentikäinen

Lue lisää Kommentoi
    Nina eklund • 11.11.2014 16:22

    Outo ja tylsä.

    TN • 25.11.2014 14:13

    Oli mielenkiintoinen elokuva, herätti tunteita. Erityisesti opettaja sai minulta kaiket sympatiat, luokkahan oli aivan mahdoton.

Kirjoita viesti