Kimpassa

Tillsammans, ,

 
0

Kimpassa on kuvaus perhesuhteista, 70-luvun kommunista, hullunkurisesti pieleen menevästä ideologisuudesta, ystävyydestä ja seksuaalisuudesta. Aikuiset ovat elokuvassa kuin isoja lapsia, joiden toimintaa oikeiden lasten on ajoittain vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi sietää.

Kimpassa, vastataan puhelimeen omakotitalossa jossain päin Tukholmaa. On vuosi 1975 ja kommuunissa on juhlittu Espanjan äärioikeistolaisen diktaattori Francisco Francon kuolemaa. Yhteisasumuksessa majailevien nuorten aikuisten ja heidän jälkikasvunsa arkeen kuuluu sosialismin opiskelua (peruskurssi), papujen ja kikherneiden syöntiä ja jalkapallon peluuta pihamaalla. Kiellettyjen asioiden listalla ovat muun muassa televisio, liharuoat ja Peppi Pitkätossu, joka on ”kapitalisti ja materialisti”. Che Guevara ja Lenin ovat läsnä sekä hengessä että julisteina seinällä.
Vapaa rakkaus ja avoimet suhteet kukoistavat teoriassa, mutta käytännössä liika avoimuus on kommuunissakin liikaa. ”Mahtaako juttu luistaa, jos alan hillua täällä alasti”, miespuolinen asukas kysyy, kun hänen ex-puolisonsa on päättänyt jättää housut pois. Kitkaa aiheuttavat myös kotityöt (”ei tämä toimi, jos jotkut eivät suostu tiskaamaan”) ja aatteelliset ristiriidat, jotka pilaavat tunnelman yhteisen ruokapöydän ääressä.
Kimpassa on ruotsalaisen Lukas Moodyssonin toinen pitkä ohjaustyö, jonka hän myös käsikirjoitti. Elokuvassa kommuunielämälle tarjoaa vertailukohdan naapurissa asuva ydinperhe, keski-ikäinen pariskunta ja heidän poikansa, jotka tiirailevat yhteisasumuksen menoa kiikareilla verhojen raosta. Porvarilliseen elämänmalliin ei kuulu pelehtiä ympäriinsä, mutta perheenisä vetäytyy välillä kellariin ”nikkaroimaan” eli lukemaan pornolehtiä vaimoltaan salaa.
Elokuvassa on tarina myös yhden ydinperheen hajoamisesta. Kommuunissa asuvan Göranin sisko Elisabeth jättää miehensä väkivaltaiseksi yltyneen riidan seurauksena ja muuttaa lapsineen kommuuniyhteisön siipien suojaan. ”En halua asua täällä”, poika Stefan protestoi heti alkajaisiksi. Hänen isosiskonsa Eva pistetään komeroon nukkumaan. Tervetuloa toisenlaiseen todellisuuteen, lapset!
Moodyssonin esikoisohjaus, nuorisokuvaus Fucking Åmål (1998) käynnisti samaa lajityyppiä edustavien elokuvien ja samalla uuden sukupolven elokuvantekijöiden esiinmarssin Ruotsissa. Uuden polven ruotsalaisohjaajille on leimallista kotimaansa nykytodellisuuden tulkitseminen, vaikka Kimpassa kurkottaakin katseensa menneeseen aikaan.
Moodysson jatkoi nuorten kuvaamista myös kolmannessa elokuvassaan Lilja 4-ever (2002), joka on surullinen kertomus neuvostoliittolaisen Liljan joutumisesta ihmiskaupan uhriksi. Siinä missä toivo paremmasta ja ajatus sovituksesta ovat karussa elokuvassa vain viitteellisiä, Fucking Åmål ja Kimpassa ovat perusvireeltään lämpimiä teoksia.
Kimpassa-elokuvassa lapset, etenkin Stefan ja Eva, ovat tarkkanäköisiä havainnoijia ja elokuvan todellisia avainhahmoja. Tässä suhteessa se tuo mieleen mestariohjaaja Ingmar Bergmanin klassikkoteoksen Fanny ja Alexander (1982), joka kuvaa Ekdahlin teatterisuvun elämää 1900-luvun alun Ruotsissa kahden lapsen, Fannyn ja Alexanderin, kautta. Bergmanin elokuva alkaa kohtauksella perheen joulunvietosta, mutta Kimpassa-elokuvan kommuunissa joulu on kokonaan kielletty. ”He juhlivat alkoholisteja ja köyhiä”, Stefan ja Eva kertovat isälleen.
Aikuiset näyttäytyvät Moodyssonin elokuvassa impulsiivisina. He ovat kuin isoja lapsia, joiden toimintaa oikeiden lasten on ajoittain vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi sietää. Hiljainen Eva vetäytyy säännöllisesti turvapaikkaansa, pihalla parkissa seisovaan Volkswagen kleinbusiin, sillä kommuunissa yksityisyyttä ei juuri ole: seinien läpi kantautuvat sekä rakastelun että riitelyn äänet. Yhdessä kohtauksessa lapset nousevat kapinaan saadakseen pöytään nakkeja ja makkaraa.
Kimpassa on kuvaus perhesuhteista, ystävyydestä ja seksuaalisuudesta. Moodysson käsittelee suuria teemoja pienimuotoiseen asuun puettuna: konstailematon elokuvakerronta jäljittelee dokumentaarista tyyliä, vaikka kyseessä on fiktioelokuva. Elokuvan ääniraidalla kuultava musiikki – muun muassa Abban S.O.S. ja Nazarethin Love Hurts – korostaa tarinan tragikoomisia piirteitä. Lavastus ja puvustus ovat ehtaa 70-lukua. Elokuva piirtää tarkkaa ajankuvaa.

Tii Starck

Lue lisää Kommentoi

Kirjoita viesti