Kasvot kuvaruudussa

Network, ,

 
9

Mediasatiirien kohdalla ajan hammas on kova. Lumetin elokuva on eräänlainen selviytyjä – se on herättänyt tositelevision hallitsemalla 2000-luvun aikakaudella yhä suurempaa uteliaisuutta hämmentävällä profeetallisuudellaan.

Vuosi sitten kuollut Sidney Lumet oli yhdysvaltalaisessa elokuvassa muuan olennainen vastavoima Hollywoodin unelmatehtaalle: syvästi itärannikkolainen elokuvantekijä ja yksi keskeisistä 1900-luvun lopun ja vielä 2000-luvun alunkin New Yorkin kuvaajista.

Lumetin ehkä maineikkain vaihe ajoittuu 1970-luvun puoliväliin, jonka rouhean realistisessa ja avoimen yhteiskuntakriittisessä ilmapiirissä hän edusti ominaiseen tapaansa tiukkaa rationalismia ja moraalista valveutuneisuutta joskus jopa kuivakkuuteen asti.

Kun Hikistä iltapäivää (1975) kiiteltiin aikalaiskritiikeissä ”anti-establishmentista”, niin sama termi on kiinnostavasti yksi niistä rajuista ”sisällöistä”, joita television nuori kiipivä ohjelmapäällikkö Diana Christensen (Faye Dunaway) haluaa ruutuun kasvavien katsojalukujen toivossa Lumetin seuraavassa elokuvassa Kasvot kuvaruudussa.

Kasvot kuvaruudussa on Lumetin monipuolisen tuotannon kenties arvostetuin teos kotimaassaan, neljää Oscar-palkintoa myöten. Keskeisimmät pystit eli ohjauksen ja parhaan elokuvan Oscarin sen nenän edestä tosin vei Rocky.

Mediasatiirien kohdalla ajan hammas on kova. Lumetin elokuva on eräänlainen selviytyjä – se on herättänyt tositelevision hallitsemalla 2000-luvun aikakaudella yhä suurempaa uteliaisuutta hämmentävällä profeetallisuudellaan. Sosiologisilta mittasuhteiltaan se on ainutlaatuinen teos kuvatessaan päivittäistelevision muuttumista siksi henkiseksi kauhukabinetiksi, jollaisena sen olemme viime vuosina alkaneet tuntea myös Suomessa.

Elokuva kuitenkin itsetietoisesti tasapainottelee hillityn aikalaisrealismin ja liioitellun satiirisen aineksen välimaastossa. Heti kärkeen suorassa lähetyksessä itsemurhalla uhkailevan uutistenlukijan Howard Bealen (Peter Finch) valjastamisessa kanavan uudeksi lippulaivaksi piilee asetelmallista liioittelua, katsojien koukuttamista samoin asein, joita elokuva kritisoi. On kieltämättä vaikea uskoa, että näin pahasti itsetuhoinen uutisankkuri saisi oman show’n kuten tapahtuu. Tiedämmehän aivan viime ajoilta omasta takaa tapauksen, jossa YLE Newsin lukija Kimmo Wilska otti suorassa lähetyksessä hörpyn kaljapullosta ja sai oitis potkut eikä suinkaan omaa show’ta.

Amerikkalainen televisio on kuitenkin oma myyttinen todellisuutensa, ja etenkin vielä 1970-luvulla se oli jotain aivan muuta kuin silloinen suomalainen televisio, jonka ohjelmarunko hengitti vielä syvällä YYA-sopimuksen ja kansallisen sivistystehtävän välisessä solmussa. Kiinnostavaa Bealen kohtaloa koskevan kärjistyksen valossa on se, että Lumet itse oli kuulunut ensimmäisiin tv-sukupolven ohjaajiin ja tuottajiin, joten hänellä oli projektissa mukana vahva historiallinen ymmärrys välineestä jo 1950-luvulta alkaen. Tähän löytyy itseironisia viitteitä jo heti elokuvan alkukohtauksessa ja myöhemmin iäkkään uutispomon Max Schumacherin (William Holden) turhauttavissa suunnitelmissa kirjoittaa – monien kollegoidensa tavoin – kirja televisiotoiminnan kunniakkaista alkuajoista.

Sekä Lumetin että käsikirjoittaja Paddy Chayefskyn vankka tv-kokemus näkyy elokuvassa myös tietynlaisena isällisyytenä. Vaikka he vievät poskettoman mediasatiirin poikkeuksellisen pitkälle, kuoleman rajalle, he lisäävät sen siteeksi syvää moraalista pohdintaa, suoranaista maskuliinisen holhoavaa huolestusta, erityisesti ihmissuhteiden ja ylipäätään inhimillisen tunne-elämän mahdottomuudesta pelkkiä katsojalukuja tuijottelevan televisiokoneiston henkilökunnan keskuudessa. Konkari Schumacherin ja kiipijä Christensenin yllättävä suhde rakentuu kummankin hyvin tunteman kaavan mukaan, mutta sen henkisesti toimimaton luonne nähdään ”oikeasta elämästä” jotain enemmän tietävän Schumacherin viisauksien kautta – niissä Christensen saa edustaa sukupolvea, joka ”oppi kaiken elämästä Väiski Vemmelsääreltä”. Pohjimmiltaan Schumacherin kasvava pettymys suhteessa tuntuu saavan sytykkeensä rakastajattarensa ympärivuorokautisesta omistautumisesta työlleen, mutta tätä elokuvassa ei jostain syystä käsitellä niinkään sukupuolten välisenä sotana vaan vanhan ja uuden työmoraalin erona. Vielä Billy Wilderin 1950- ja 1960-luvun satiireissa, joiden naiskuvaa Christensen tietyllä tapaa muistuttaa, hänestä olisi luotu todennäköisesti vain sihteeritason hahmo, jonka valta olisi rajoittunut seksiin. Väliin oli iskenyt feminismi, mutta elokuva ikään kuin väistää romanttiseen suhteeseen heijastuvan kysymyksenasettelun, joka liikkuu miehen ja naisen urakehityksen välillä.

Tyylillisesti kokonaisuus on parhaimmillaan Alan Heimin erinomaisen tiiviiksi leikkaamissa tv-kanavan sisäisissä kohtauksissa. Ohjelmatuotannon ilmapiiristä, johtoportaan toimintatavoista ja osakkeenomistajien tyydytysseremonioista kehkeytyy todistelemattomassa hektisyydessään miltei dokumentaarisen uskottava tapahtumakeskus. Liki surrealistiset mediasatiiriset jaksot ovat tunnetusti elokuvan muistelluinta antia – samalla ne ovat tyylillisesti ikään kuin eri ohjelmakartalla kuin analyyttisempi pohdiskelu televisiotoiminnan kehityksestä kohti täydellistä irtautumista mistä tahansa humaanista tai yhteiskunnallisesta arvopohjasta. On parasta miettiä tarkemmin kuin ilmeisimmältä kannalta, missä tilanteessa televisio on Lumetin elokuvassa ja missä tilanteessa taas nykyinen televisio on suhteessa tähän 36 vuoden takaiseen visioon.

Jukka Kangasjärvi

Lue lisää Kommentoi
    kimi • 29.10.2012 09:57

    elokuva oli katottava… mutta ei ihan mun tyylinen en kattos toista kertaa 🙂

    santeri • 29.10.2012 09:58

    Elokuva oli iha jees koska siinä oli hullu mies josta tuli kuuluisa.Elokuva oli välillä hieman tylsä mutta välillä ihan hauska mutta en välttämättä katsoisi uudestaan

    peruna • 29.10.2012 10:04

    Hieno leffa. Tykkäsin kovasti.

    päärynä • 29.10.2012 10:16

    ei ollenkaan huono elokuva.

    Joonas • 11.11.2012 12:28

    Erittäin nykyaikaa kuvaava ja loistava. Sopii todella hyvin tähän päivään ja tavallaan kertoo jotain, mitä ei olla edes vielä kunnolla koettu.

    Iris • 11.11.2012 18:11

    Elokuvan ajatus ja tarina oli sinänsä hyvä, mutta elokuvan juonta oli virutettu mielestäni liian pitkäksi. Moni näyttelijä myös ylidramatisoi, mikä vähän ärsytti.

    Ilona • 14.11.2012 10:42

    Tämä leffa oli ihan mielenkiintoinen 🙂

    Tuomas V • 27.11.2012 18:13

    Muutamista kliseisistä käsikirjoituksen piirteistä huolimatta, Kasvot kuvaruudussa on mieleenpainuva elokuva ja sen antama kuva TV-bisneksestä on surullisuudessaan mielenkiintoinen.

    Tommi • 4.12.2012 18:39

    Hahmot olivat mielenkiintoisia, ja leffa oli muutenkin hyvä.

Kirjoita viesti