Joutilaat

Joutilaat, , /

 
2

Sarjamme dokumenttielokuva Joutilaat sijoittuu vuosituhannen vaihteen Kainuuseen, jossa monet nuoret olivat jääneet osattomiksi 1990-luvun lopun nousukaudesta. Kun teollisuus hupenee halpatuotantomaihin, monilla pienillä paikkakunnilla on tarjota vain vähän uramahdollisuuksia mutta paljon aikaa tapettavaksi. Hapa, Bodi ja Lötkö ovat parikymppisiä nuoria miehiä, jotka etsivät töitä ja ehkäpä myös paikkaansa aikuisessa elämässä. Keskusteluja värittää huumori, mutta usein ollaan myös vakavassa paikassa.

Hapa, Lötkö ja Bodi polttavat kumia Ämmänsaaren taajamassa Itä-Suomessa. Hieman alle parikymppisten joutilaiden elämässä auto antaa vapautta. Kun omalla Corollalla tai kaverin kyydissä pääsee Kauppakadulle, kotibileisiin, rannalle ja Esson kahvioon, ei tarvitse kykkiä kotona pelaamassa tietokonepelejä. Hiekkakuopalla kaasutellaan pois liiat paineet. Useimmiten itse ajelu on määränpäätä tärkeämpää. Vuodenajat vaihtuvat, mutta maisemat auton ikkunoiden takana pysyvät samoina.
IhmeFilmin vuoden 2014 esityssarjan ainoa dokumenttielokuva Joutilaat on Susanna Helken ja Virpi Suutarin neljäs yhteinen ohjaustyö ja yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä kotimaisista dokumenteista. Se sijoittuu vuosituhannen vaihteen Kainuuseen, jossa monet nuoret ovat jääneet osattomiksi 1990-luvun lopun nousukaudesta. Kun teollisuus hupenee halpatuotantomaihin, monilla pienillä paikkakunnilla on Ämmänsaaren tavoin tarjota vain vähän uramahdollisuuksia mutta paljon aikaa tapettavaksi.
Kainuussa oli Joutilaiden tekoaikaan työttömänä neljännes koko työvoimasta, nuorista joka toinen. Elokuvan kaveruksilla on monille nuorille tuttu ongelma: työpaikkaa ei saa ilman aiempaa työkokemusta, eikä kokemusta saa ilman työtä. Autossa pohditaan, mikä on vapaamuotoinen hakemus: ”Ite kehut ihtees.” Omakehu ei tule kainuulaismiehiltä luonnostaan, vaan sitä pitää harjoitella työvoimatoimiston kurssilla. ”Sit jos siihen laittaa niin, että olen 18-vuotias vappaa nuori, niin se on ihan niinku johonnii kontaktipalstalle kirjottasin.”
Myös elokuvan väliotsikot mukailevat kaveriporukan kielenkäyttöä. Keskeisellä sijalla on huumori, joka on tyyliltään kuivakkaa mutta oivaltavaa. ”Jos Freterikki ois tämän kaiken tienny” lukee väliotsikossa, jonka jälkeen seurataan porukan tunteilla ladattua ja hieman koomista matkaa Frederikin keikalle ja yritystä päästä sieltä takaisin.
Hapa, Lötkö ja Bodi ovat elämän muutosvaiheessa, jossain nuoruuden ja aikuisuuden epämääräisillä rajamailla. Vanhemmat yrittävät patistella poikiaan, kun nämä nukkuvat pitkälle iltapäivään, välttelevät armeijaa tai ovat menossa työhaastatteluun liian letkeällä mielellä. Verhot ripustaa äiti, ja isältä saadut rahat investoidaan kiljuntekoon. Kun kylppärissä alkaa pulputtaa, kaveruksilla ei ole hetkeen huolta huomisesta.
Bodin elämään tulee vastuunoton paikka, koska hänestä tulee isä. Varpajaisia juhlitaan järven rannalla miesporukalla. Muita tärkeitä nuoria miehiä yhteen hitsaavia kokemuksia ovat hetket, jotka vietetään metsästäen, kalastaen ja pilkkien. Eräretkillä osataan olla myös yhdessä hiljaa, ainakin melkein. Kohtaukset ovat verkkaisia, kamera lipuu hämärän rajamailla olevassa hetkessä tai järven tummaa pintaa pitkin.
Muutto etelään näyttäytyy nuorten elämässä vaihtoehtona tukirahoilla elelylle. Hapa ja Lötkö päättävät lopulta suunnata työnhakumatkalle Helsinkiin. Pääkaupunkia tiiraillaan tietysti auton ikkunasta. ”On täällä porukkaa, voi v***u.” Hampurilaisbaarissa vitsaillaan, kuinka Hapa mahtaa pärjätä Ämmänsaarella jos Lötkö löytää töitä. Näennäisen hyväntuulisessa huulenheitossa on alakuloinen sivuvire. Ajatus poismuutosta on uhka tiiviille ystävyydelle. Purilainen juuttuu kurkkuun.
Fiktion tavoin myös dokumentti on aina tulkinta todellisuudesta. Joutilaat on koottu kahden vuoden aikana kuvatusta materiaalista. Elokuvan tekijät ovat selvästi saaneet kuvattaviensa luottamuksen. Hapa, Lötkö ja Bodi ovat kameran edessä kuin kotonaan, kuin kamera ei olisi lainkaan läsnä. Hapassa on nuoren kapinallisen karismaa, joviaali Lötkö ottaa rennosti ja vähäpuheinen Bodi paljastaa herkän puolensa kertoessaan parisuhteensa ongelmista.
Ohjaaja Virpi Suutari palasi nuorisokuvauksen ja nuorisotyöttömyyden teeman pariin reilu vuosikymmen Joutilaat-elokuvan jälkeen dokumentissaan Hilton! (2013). Se sijoittuu myös itään, tavallaan: elokuvassa Nuorisosäätiön vuokratalon asukkaat kurvailevat autojen sijaan ostoskärryillä Itä-Helsingissä.

Lue lisää Kommentoi
    Pete • 4.11.2014 18:02

    Elokuvassa ei ollut mielestäni mitään järkeä. Selkeää juonta ei ollut, eikä elokuvassa tapahtunut juurikaan mitään.

    Henri • 10.11.2014 17:59

    Realistinen kuvaus pienen paikkakunnan parikymppisistä nuorista. Karua ja todenmukaista katsottavaa. Elokuva oli kaikinpuolin kiinnostava.

Kirjoita viesti