Fasisti

Il conformista, ,

 
1

Bertoluccin elokuvassa tavallinen ihminen mukautuu osaksi fasistisen järjestelmän väkivaltakoneistoa. Mikä saa hänet toimimaan näin? Elokuvan tarkkaan rajatut ja äärimmäisen visuaaliset kuvat ovat yhtä viiltävän kylmiä kuin aiheensa.

Fasisti
Il conformista

Bernardo Bertolucci
Italia, 1970, 108 min, K16

Bertoluccin elokuvassa tavallinen ihminen mukautuu osaksi fasistisen järjestelmän väkivaltakoneistoa. Mikä saa hänet toimimaan näin? Elokuvan tarkkaan rajatut ja äärimmäisen visuaaliset kuvat ovat yhtä viiltävän kylmiä kuin aiheensa.

Lue lisää Kommentoi
    Pyry • 21.9.2016 18:30

    Olen nähnyt tämän Bernardo Bertoluccin elokuvan nyt 4 kertaa: kaksi kertaa kotona dvd:ltä ja kaksi kertaa teattereissa: kerran filmikopiona ja nyt myös dvd-kopiona (filmikopio näytti paljon paremmalta, tietenkin). Mielestäni elokuvaa on aina ollut hankala tulkita. Elokuvan kerronnassa on tiettyjä elementtejä, jotka mielestäni viittaavat siihen, että kyseessä olisi vain hyvin hämmentyneen päähenkilön kehittämä tarina. Katselukerrasta riippuen tulkintani elokuvan todellisuudesta vaihtelee hyvin suoraviivaisesta tarinasta häiriintyneen mielen tutkimukseen ja Platonin luolavertauksen kuvaileman hahmon maailmaan.
    Mutta toisaalta se on yksi mestariteoksen parhaista puolista. Pystyn katsomaan sen uudestaan ja uudestaan ja elokuva pysyy yhtä tuoreena kuin ensimmäisellä katselukerralla. Tämän lisäksi elokuva vakuuttaa minut joka kerta sillä, että se tutkii niin syvällisesti syitä miksi joku suostuu alistumaan hirmuvallan alle ja tekemään niin kamalia tekoja ja samalla kysyy syvällisiä kysymyksiä normaaliudesta ja meidän itse päättämästämme ymmärryksen rajallisuudesta. Lähes kukaan elokuvan henkilöistä ei mielestäni halua ymmärtää toisiaan vaan tyytyvät omiin käsityksiinsä toisistaan, koska heidän on helpompi elää ilman tätä ymmärrystä (elokuvan suomenkielinen nimi Fasisti osoittaa myös tätä samaa ymmärtämättömyyttä suhteessa elokuvan alkuperäisnimeen, joka tarkoittaa konformistia, yhteiskuntaan mielipiteettömästi sopeutujaa).
    Elokuva on myös uskomattooman kaunista katsottavaa. Bertoluccin tehokeinot ohjaajana vaihtelevat aina elokuvan alkupuolen jyrkkäkulmaisista, päähenkilön mielentilaa kuvaavista, kuvista aina elokuvan loppukohtauksen voimakkaisiin rajauksiin, jotka vahvistavat päähenkilön lopputilannetta. (Francis Ford Coppola kuulema näytti tätä elokuvaa usein Kummisedän kuvausten aikana ja esimerkiksi ainakin yhdessä kohtauksessa Coppola imitoi Bertoluccin tässä elokuvassa käyttämää jyrkkäkulmaista kuvaa lehdistä, jota tuuli puhaltaa) Tämän lisäksi Vittario Storaron kuvaus on ehkä hänen paras työnsä (ja puhumme ehkä kaikkien aikojen parhaasta kuvaajasta, jonka töihin kuuluu esimerkiksi Bertoluccin Viimeinen tango Pariisissa ja Viimeinen keisari sekä Coppolan Ilmestyskirja. nyt.) ja mielestäni Awardsdailylle kirjoittava Ryan Adams kuvaili kerran Storaron kuvausta täydellisesti sanoilla: ”It’s like your eyeballs being soaked in loveliness”.
    Ainoa osa elokuvasta, joka ei mielestäni toimi aivan täysin on Jean-Louis Trintignantin italiantaidot. On selvää, että kyseessä on ranskalainen, joka ei puhu italiaa kovin luontevasti. Mutta tämän korvaa se, että hänen ilmeensä ja eleensä elokuvassa ovat niin vaikuttavat että kieliongelmakin unohtuu pian.
    Lopuksi haluaisin vielä mainita, että elokuvan viimeinen kuva on uskomaton. TIetenkin muistin edellisistä kerroista mestarillisen viimeisen kohtauksen, mutta jostain syystä vasta tällä kertaa viimeinen kuva vakuutti minut täysin. Bertolucci ymmärtää todella hyvin, miten lopettaa elokuva. Viimeinen keisari välttää elämänkertaelokuvien teennäisen lopun tekemällä elokuva viimeisestä kohtauksesta metaforan ja pohdiskelun päähenkilön merkityksestä. Viimeinen tango Pariisissa taas loppuu vuorosanaan, joka antaa minulle vieläkin kylmiä väreitä. Fasisti on kuitenkin näistä paras, hetki jolloin elokuvan päähenkilön täytyy vihdoin tehdä hankalin mahdollinen asia: kohdata itsensä.

Kirjoita viesti