Hiroshima, rakastettuni

Hiroshima Mon Amour, ,

 
15

Hiroshimassa Yhdysvaltain pommi oli tappanut välittömästi noin 80 000 ihmistä. Hiroshima, rakastettuni alkaa herkillä kuvilla toisiinsa kietoutuneista ihmiskehoista. Tunteiden polttavuus näkyy kirjaimellisesti kasteena ihoilla. Mutta mitä kastetta se on? Ranskalaisen Alain Resnais'n ohjaama elokuva nostetaan yhdeksi ranskalaisen uuden aallon elokuvan keskeisistä läpimurroista.

Yhdysvaltain armeijan ilmavoimat pudotti atomipommin japanilaiseen Hiroshiman kaupunkiin 6.8.1945. Toinen pommi putosi Nagasakiin kolme päivää myöhemmin. Siitä kuuden päivän päästä Japani antautui, mikä johti toisen maailmansodan päättymiseen syyskuun alussa 1945

Hiroshimassa Yhdysvaltain pommi oli tappanut välittömästi noin 80 000 ihmistä. Säteilyn vaikutuksesta uhrimäärä lähestulkoon tuplaantui vuoden parin sisällä.

Ranskalaisen Alain Resnais’n ohjaama Hiroshima, rakastettuni alkaa herkillä kuvilla toisiinsa kietoutuneista ihmiskehoista, rakkauden liikkeistä, jotka ovat täynnä kaipuuta ja halua. Tunteiden polttavuus näkyy kirjaimellisesti kasteena ihoilla. Mutta mitä kastetta se on?

Seuraa kuvia Hiroshiman kaaoksesta ja uhreista, äärimmäisimpiä jälkiä ihmisten mahdollisuudesta tuhota ja loukata toisiaan. Kuvien päällä on jo alkanut kahden ihmisen välinen, alituisesti epätoivoon ajautuva vuoropuhelu, joka koskee pitkälti mielensisäistä ristiriitaa: muistamisen välttämättömyyttä ja unohtamisen vääjäämättömyyttä.

Ranskalainen näyttelijätär (Emmanuelle Riva) ja japanilainen arkkitehti (Eiji Okada) ovat ymmärtääkseen tulleet suhteensa loppumetreille. Nainen on saapunut uudelleen rakennettuun, arkkitehtonisesti tyylikkääseen, mutta historiansa menettäneeseen Hiroshimaan sodanvastaisen elokuvan kuvauksiin. Mies on palauttanut hänen mieleensä nuoruutensa pienessä Neversin kaupungissa ja jonkin aikaa salaisena säilyneen rakkautensa saksalaiseen sotilaaseen. Tilanteen paljastuttua naisen hiukset oli ajeltu rangaistukseksi pois – katsojina olemme juuri nähneet, kuinka Hiroshiman pommituksen uhreilta hiukset lähtivät päästä.

Hiroshima, rakastettuni valmistui vuonna 1959, kun oli kulunut 14 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Resnais (s. 1922) oli aloittanut elokuvauransa jo lapsena 12-vuotiaana saatuaan vanhemmiltaan lahjaksi 8-millisen kameran. Sodan jälkeen hän teki pitkän uran lyhytelokuvien parissa. Tunnetuin niistä on Yö ja usva (1955), teos, joka avasi ovet natsien keskitysleireille, alueille, joita oli yritetty pyyhkiä mielistä kiertämällä ne kaukaa.

Samalla avautui hämmentävä tuntuma nykyhetkeen sisältyvään muistiin ja unohdukseen, yksityistä ja yleistä sekoittavaan elokuvalliseen aikaulottuvuuteen, joka henkilökohtaisemmalla tasolla kristallisoitui Hiroshima, rakastettuni -elokuvassa ja tuli määrittämään Resnais’n myöhempää tuotantoa vielä hyvin pitkään.

Hiroshima, rakastettuni valmistui kansainvälisenä yhteistuotantona, poikkeuksellisena ranskalais-japanilaisena ponnistuksena. Se on silti luonteeltaan hyvin ranskalainen teos: käsikirjoittajaksi oli tullut Resnais’n tuottajalleen heittämän vitsin pohjalta kirjailija Marguerite Duras, jonka vaikutuksen kuuleekin elokuvan dialogipainotteisuudessa.

Resnais’n pitkä esikoisohjaus usein nostetaan yhdeksi kolmesta ranskalaisen uuden aallon elokuvan keskeisestä läpimurrosta Francois Truffaut’n 400 kepposen (1959) ja kaksi vuotta sitten IhmeFilminä esitellyn Jean-Luc Godardin elokuvan Viimeiseen hengenvetoon (1960) ohella, nekin ohjaajiensa pitkiä esikoisohjauksia.

Tästä unohtumattomasta kolmikosta Hiroshima, rakastettuni on tietyllä tapaa säilynyt aikuisimpana ja vakavimpana teoksena. Resnais’n erottaa monista muistakin uuden aallon ohjaajista tietynlainen modernistinen luontevuus ja konstailemattomuus, joiden takana ei piile intohimoista todistamisen ja muutoksen halua vaan pikemminkin tyyntä ymmärrystä jo ennestäänkin pirstaleisessa maailmassa. Ymmärtää sitä, ettei voi ymmärtää, lienee Hiroshima, rakastettuni -elokuvan temaattinen ydin.

Edelleen monin tavoin häkellyttävän elokuvan pohjalta voi pohtia erityisesti sitä, mikä vaikutus toisen maailmansodan kauhuilla oli elokuvalliseen ajatteluun ja erityisesti ihmissuhteiden ja rakkauden kuvaamiseen valkokankaalla? Elokuvan naisen romanttinen hapuilu rinnastuu vieraasta kulttuurista tulevan ihmisen rajoittuneeseen kykyyn ymmärtää atomipommin aiheuttamaa tuhoa. Mies jää hänelle ”Hiroshimaksi”. Mikä mahtaa olla perimmäisenä syynä siihen, ettei Resnais halunnut tehdä atomipommiaiheesta dokumenttia, mitä hänelle alun perin tarjottiin, vaan fiktion?

Jukka Kangasjärvi

Lue lisää Kommentoi
    Valtteri • 23.9.2012 01:14

    Hieno elokuva toden totta! Uskomaton tapa kertoa tarinaa! Ei olisi meikäläinenkään uskonut että tällaiset kiinnostaisivat! Hienon unenomainen!

    Valentiina • 24.9.2012 12:07

    Hajanaisia elokuvasta nousseita ajatuksia: Muistoista:
    ”Unohdan sinut heti” – olemme unohtaneet osin Hiroshiman kärsimykset. Museot, kuvat, kirjoitukset ym. pitävät yllä muistoja mutta (naimisissa olevalla) naisella ei ole välttämättä satunnaisen tapaamisen muistoa tukevia asioita.
    Paikkakunnista: nainen ei voi palata kotipaikkakunnalleen tuomitun rakkaussuhteen takia- Hiroshima kantaa aina muistoa tuhosta.

    Suhteen lopettaminen oli julmaa japanilaiselle miehelle mutta mahdollisti molempien miltei entisenlaisen elämän jatkuvan, Hiroshiman pommi lopetti 2. maailmansodan ja mahdollisti pyrkimyksen sodanjälkeiseen elämään.
    Olisiko tällä vuosikymmenellä tilaa rakenteeltaan tällaiselle elokuvalle, koettaisiinko se liian ”modernina” ? Vuonna 1959 maailmansodan kokemukset olivat paremmin muistissa kuin nykyään.

    Ulappa • 24.9.2012 20:29

    Valtteri ja Valentiina, jaan kanssanne kokemuksen: elokuva sisältää vangitsevia elementtejä. Marquerite Duras`n teksti soi pehmeällä ranskan kielellä. Dialogia vähän, sen sijaan kuva- ja äänikerrontaa.

    Elokuvan sisäinen tapahtuminen on löydettävä, muuten on hukassa. On löydettävä vertauskuvat, on tiedettävä aika paljon historiasta, rakkaudesta ja elämästä, jotta ymmärtää.

    Oli mielenkiintoista huomata, kuinka katsojat odottivat jotain nykyisten kaupallisten leffojen ulkoista käännettä noin puoli tuntia, mutta sitten lakkasivat odottamasta – joko pääsivät sinuiksi elokuvan kerronnan kanssa tai tipahtivat kärryiltä. Itse olen katsonut leffan kaksi kertaa parin viikon sisällä ja luulen, että katsottavaa olisi vielä useaksi kerraksi. Tämä leffa ei kulu kerralla puhki.

    Viktoria • 11.10.2012 22:44

    elokuvan jälkeen jäi vain tunne siitä, että joko en ollut tarpeeksi kypsä tähän tai sitten vain satuin vahingossa nukkumaan ydinkohtausten ohi. kuten Ulappa edellä kommentoi, leffassa ei tarvitse odottaa mitään tiettyä, vaan sitä pitää vain jaksaa katsoa. elokuvan katsominen salissa on kuitenkin aivan erilainen kokemus kuin elokuvan katsominen yksin – itse en saanut elokuvan hiroshimaa pysymään mielessäni, kun piti milloin tökkiä kaveria hereille ja milloin vastata johonkin väsyneeseen tokaisuun. varsin viihdyttävän tri outolemmen jälkeen hiroshima oli varmasti luokalle aika kova pala. jos katsoisin tämän yksin, saattaisin pitää paljonkin. elokuvan teemat ovat paperilla todella kiinnostavia, mutta en päässyt niihin ihan täysin kiinni itse leffan aikana, mikä on sinänsä oma häpeä. täytyy varmaan kokeilla uudestaan kotikatsomossa.

    Joonas • 13.10.2012 21:45

    Elokuva oli historiallisena näyttämönä aikaansakuvaava, muttei liian selkeä. Itse elokuvan aikana ei tullut mieleenikään, että tällä voitaisiin tarkoittaa sodasta jääneitä muistoja, kuinka niitä torjutaan ja painellaan villasella. Niin kai se on, ihmisen luonne on unohtaa: ”Unohdan sinut heti”, kuten Valentiina ehti jo sanoa. Mies kuvattiin kaupunkina, joka tuhoutui ihmiskunnan järkyttävimmän teon myötä – mutta hei, loppuihan se sota. Lohduttaako se kuitenkaan aivan kaikkia, aivan samalla tavalla: naista, joka voi vain lähteä ja unohtaa verraten mieheen, joka jää sodan alle jääneeseen kaupunkiin ja muistaa erittäin hyvin?

    Reetta • 15.10.2012 13:35

    Leffa oli todella outo enkä ymmärtänyt siitä mitään. Elokuva oli pelkkää dialogia ja tuntui ettei kuva ja ääni kuulunut samaan leffaan. Se oli myös melko väsyttävä, ei jaksanut oikein seurata, vaikka kuinka yritti.

    Iris • 22.10.2012 13:47

    Elokuvassa oli sinänsä ihan mielenkiintoinen idea, mutta sen eteneminen oli niin hidasta että en oikein millään olisi jaksanut katsoa. Dialogit olivat niin ristiriitaisia että kohtauksista oli hankala saada minkäänlaista otetta. Oli kuitenkin ihan kiva katsoa sellainen leffa jota ei muuten olisi tullut katsottua. Kyllähän elokuvassa kuitenkin oli taustalla mielenkiintoinen tarina ja sota, mutta sen kertominen oli todella monimutkaista.

    Ida • 22.10.2012 19:18

    En oikeastaan ymmärtänyt elokuvasta mitään, elokuva oli mielestäni aika tylsä, eikä siinä oikein tapahtunut mitään muuta kuin kahden ihmisen vuoropuhelua.

    Teo H • 19.11.2012 16:35

    Aivan kamala elokuva

    elias h • 19.11.2012 19:53

    Liian taiteellinen ja pitkäveteinen. Liikaa tulkinnallisisa asiota. Piti kytätä jokaista vuorosanaa ja ajatella sen merkitystä, ei hirveän nautinnollinen kokemus.

    Aleksi • 20.11.2012 17:34

    Katsotuista elokuvista huonoin. Hankala seurata ja erittäin tylsä.

    Ilona • 20.11.2012 18:46

    Elokuvan alku jäi mieleen, jossa näytettiin irrallisia kuvia kaupungista ja ihmisistä samalla, kun nainen puhui ranskaksi. Mikään ei sointunut yhteen, ja juuri tämä kiinnosti. Vaikka joidenkin henkilöiden toiminta ja käytös ärsyttivät, heidän pinnan alla olevia tunteitaan ja ajatuksia oli mukava pohtia! Kokonaisuutena mielenkiintoinen ja katseen liimaannuttava elokuva.

    Rudolf • 20.11.2012 19:48

    Kurssin huonoin elokuva! Hyi! Uudestaan en katsoisi vaikka olisi ase ohimolla.

    Sakari LPR • 23.11.2012 00:41

    Hännän huippu koko elokuvamaailmassa , tästä on vaikea huonontaa!

    Tommi • 4.12.2012 18:30

    Pakko myöntää, että tämä oli kurssin huonoin elokuva. Järkyttävän tylsä ja sekava, jonka lisäksi päähenkilöt olivat ärsyttäviä. Kuraa.

Kirjoita viesti