Eräs rakkaustarina

En kärlekshistoria, ,

 
1

15-vuotias Pär ja 13-vuotias Annika huomaavat toisensa perhejuhlissa. Ensirakkaus etenee varovaisesti kun nuoret opettelevat luottamaan toisiinsa. Nuori rakkaus on täynnä toivoa ja valoa. Aikuisten maailma on toinen. Kadotetut unelmat, rakkaudettomuus ja katkeruus luovat varjoja nuorten elämän ylle.

Eräs rakkaustarina
En kärlekshistoria

Roy Andersson
Ruotsi, 1970, 121 min, K12

15-vuotias Pär ja 13-vuotias Annika huomaavat toisensa perhejuhlissa. Ensirakkaus etenee varovaisesti kun nuoret opettelevat luottamaan toisiinsa. Nuori rakkaus on täynnä toivoa ja valoa. Aikuisten maailma on toinen. Kadotetut unelmat, rakkaudettomuus ja katkeruus luovat varjoja nuorten elämän ylle.

yhteistyössä Walhalla ry
http://walhalla.fi/

Lue lisää Kommentoi
    Pyry • 10.10.2016 19:12

    Jos minua pyydettäisiin kuvailemaan konventionaalista hahmoa Roy Anderssonin elokuvissa, mieleeni tulee kalpea, masentunut mies. Tämä käsitykseni nousee hänen loistavasta ns. ”Elämä-trilogiastaan”, johon kuuluu Toisen kerroksen lauluja (2000), Sinä, elävä (2007) ja Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (2015). Nämä kolme elokuvaa ovat hillittömän hauskoja pienistä tarinoista muodostuvia kokoelmia, jotka ovat myös usein erittäin masentavia. Tämän lisäksi ne käsittelevät monia erilaisia teemoja mitä kiinnostavimmilla tavoilla. Ja jokaikinen niistä on loistavasti tehty.
    Anderssonin vuonna 1970 ohjaama Eräs rakkaustarina on kuitenkin aivan kaikkea muuta. Se on pinnallinen, arvattava ja tylsä elokuva, jonka hahmot ovat yksiulotteisia ja joka ei kerro yhtään mistään.
    Hyvän elokuvan tekeminen ilman vahvaa juonta on hankalaa. Mutta kuten esimerkiksi Mehiläispesän henki osoittaa, se on mahdollista. Tälllaisissa elokuvissa käsitellään teemoja ja kuvataan hahmoja. Tämä elokuva jostain syystä päättää hylätä kummankin näistä lähestymistavoista ja tehdä epämääräisen elokuvan, jossa ei ole oikeastaan mitään kiinnostavaa. On ikään kuin Andersson yrittäisi kokeilla jotain, epäonnistuu ja jotenkin vielä piilottaa sen, että hän yritti kokeilla jotain uutta.
    Elokuvan pääparista, Pärisa ja Annikasta, ei kerrota oikeastasan yhtään mitään. Tunnemme heidät elokuvan lopussa aivan yhtä huonosti kuin alussakin. Emme koskaan oikeastaan näe heidän tekevän yhtään mitään, mikä kertoisi millaisia he ovat. He vain ovat rakastuneet. Se ei valitettavasti ole tarpeeksi siihen, että ymmärtäisimme heistä jotain. Heidän kaverinsa katoavat noin 30 minuutin kohdalla eikä kavereita syvennetty hahmoina edes ennen sitä (Peter Yatesin Fillarijengi tulee mieleen elokuvana, jossa opimme ymmärtämään päähenkilöä tutkimalla päähenkilön lisäksi myös hänen kavereitaan) ja en edes tiennyt ketkä päähenkilöiden vanhemmat ovat ennen lopun juhlakohtausta, jossa ei oikeastaan ollut mitään pointtia.
    Tämän lisäksi elokuvan visuaalinen ilme on hyvin tavanomainen ja Anderssonin ohjaus on erittäin tylsää. Välissä on kuitenkin pari kiinnostavaa kuvaa, jotka muistuttavat Anderrsonin lahjakkuudesta ja siitä että hän on sittemmin tehnyt paljon parempia elokuvia. Kyseessä on selvästi aloittelevan ohjaajan teos.
    Eräs rakkaustarina on kova pettymys. En odottanut masentuneita kalpeita ukkoja niin kuin Anderssonin muissa elokuvissa, mutta tässä elokuvassa ei ole mitään siitä loistavuudesta, jota hän on myöhemmällä urallaan osoittanut.

Kirjoita viesti