12 apinaa

Twelve Monkeys, ,

 
10

Ohjaaja Terry Gilliamin maailmat ovat usein paikkoja, jotka ovat joko romahtaneet tai pysyvät vain hilkulla koossa. Ihmiset toteuttavat erinäisiä tehtäviään, kaoottinen ristiriitaisuus saattaa pulpahtaa esiin milloin vain. 12 apinassa maailmanloppu häämöttää. Gilliam luo vakuuttavasti maailman, jossa mahdollisen ”terroristin” jäljittäminen on mahdotona myöskin siksi, että motivaatioita erilaiseen toimintaan on niin monia.

Yksi elokuvamaailman alkuvoimaisia villimiehiä, Terry Gilliam, aloitti uransa Monthy Python -komediaryhmän animaatioiden luojana. Amerikkainen ohjaaja onkin yhä kiinnostunut taikomaan kokonaisia maailmoja. Mutta kuten jo anarkistisen Python-komedian aikana, ohjaajan maailmat ovat usein jopa absurdeja dystopioita, paikkoja, jotka ovat joko romahtaneet tai pysyvät vain hilkulla koossa.

Gilliamin tematiikkaa on ihmisyyden ristiriitaisuus itsensä ja materiaalisen ympäristönsä kanssa.  Aiemmassa elokuvassaan Brazil  (1985) Gilliamia jo kiinnosti henkilöhahmo, joka on eräällä tavalla ansassa siinä maailmassa, jossa hän elää. 12 apinassa James Cole (Bruce Willis) ehtii olla vanki kahdella tavalla – ensin tuhoutuneessa ympäristössään, sitten aikamatkan sisällä, outojen sääntöjen armoilla.

Gilliamille perusristiriita on jähmettyneen, materiaalisen yhteiskunnan ja yksilön tehtävän välillä. Siinäkin tapauksessa, että yksilön tehtävä on yhteiskunnan sanelema. Vapaus on Gilliamin maailmassa huomattavan rajallista. Kuten Kahdessatoista apinassa, se on jotakin, joka vain hitaasti orastaa yksilössä, ajatus, jota yhteiskunnallista rooliaan toteuttavat hahmot eivät ole edes tulleet ajatelleeksi. Kuitenkin matka minuuteen alkaa jokaisella yksilöllä vasta, kun yhteiskunnan paineen alkaa tunnistaa paineeksi, ei vain turraksi säryksi.

Elokuva syntyi Chris Markerin juhlitun, vain valokuvista koostuvan lyhytelokuvan La Jetee (1962) innoittama. Kaksitoista apinaa lainaa La Jeteen perustarinan aikamatkaajasta joka yrittää pelastaa oman aikansa. La Jetee, ajoittaisesta rajuudestaan huolimatta, myös on unenomainen. Gilliam tuo kummatkin elementit omaan elokuvaansa. Temaattisesti tämä toimii suhteessa päähenkilöön, joka on sekä turta että hämmentynyt oman maailmansa traumaattisuuden johdosta.

Gilliam on ohjaajana pidättyvänen monien elokuvallisten keinojen suhteen suosien kohtuullisen yksinkertaista liikkuvan kuvan kieltä. Mutta sen minkä hän yksinkertaistaa kuvan liikkeessä, hän usein korvaa mijöössä. Tarve piirtää elokuvan maailma kankaalle on yhä vahva. Kuitenkin sisältö, jonka Gilliam kameraa liikuttamatta saavuttaa on elokuvallisesti sekä tunnepohjaisesti jännitteinen. Colen kohtaaman naisen, Kathryn Raillyn (Madeleine Smith), tutkiessa historiallisia kuvia, joissa Cole saattaisi esiintyä, La Jeteen kuvat ovat konkreettisesti läsnä. Historian paino onkin tärkeä teema elokuvassa, on kyseessä sitten henkilökohtaiset historiat tai se yhteiskunnallinen historia, joka on tuhonnut Colen kotimaailman.

Gilliamin elokuvallisissa maailmoissa, joissa ihmiset toteuttavat erinäisiä tehtäviään, kaoottinen ristiriitaisuus saattaa pulpahtaa esiin milloin vain. Kahdessatoista apinassa, jossa maailmanloppu häämöttää, käsitellään monia ideologisia teemoja. Elokuvan henkilöhahmoilla – Colea  lukuunottamatta – on vahvoja ideologiota. Gilliam luo vakuuttavasti maailman, jossa mahdollisen ”terroristin”  jäljittäminen on mahdotona myöskin siksi, että motivaatioita erilaiseen toimintaan on niin monia. Ideologiat, motivaatio ja hulluus muodostavatkin Gilliamille kolminaisuuden, jonka rajat liikkuvat ja hämärtyvät.

Materian kysymykset ovat elokuvassa läsnä monella tasolla. Kuten yleensä Gilliamilla, vanhalla käsityöläisellä, ne alkavat materiasta itsestään viestittäen ajan suunnasta kaiken esineellisen hajottajana. Etäisyyksien kulkeminen vie aikaa ja kaikella on painonsa. Materialismi ja voittohakuisuus vaikuttavat asioiden taustalla, ja Kahdessatoista apinassa vastakkain asetetaan ihmisten yhteys toisiinsa, ihmisarvoisuus ja toivo tulevaisuudesta. Kaoottisuus, epätietoisuus ja hulluuteen saakka jatkuva hämmennys ovat hidasteita, eivät esteitä.

Kuten elokuvan nimikin ehkäpä viittaa, Gilliam ei näe ihmisyyttä erillisenä eläinkunnasta. Eläimet teemana kulkevatkin tasaisesti elokuvan lävitse, ja monet hahmoista, mm. Jeffrey Goines (Brad Pitt), liikkuvat ruumiinkielellisesti eläimellisyyden rajoilla. Apinamiehet eivät kuitenkaan kykene selvittämääm asioita oikeaan suuntaa, vaikka eivät lopulta olisikaan vaarallisia. Ohjaajana Gilliam on sivilisaation puolestapuhuja.

Elokuvana Kaksitoista apinaa puhuu huolista tulevaisuuden suhteen, antaa katsojan kokea ajan riittämättömyyden ja kaiken rikkonaisuuden tuomat vaikeudet ihmisyyttä uhkaavien asioiden edessä. Kuitenkin Gilliamin elinvoimainen absurdismi, selkeimmin ilmaistuna kaupunkiin vapautettujen eläinten kautta, vihjaa että missä elämä on vapautunutta, siellä toivo on mahdollista.

Tanja Rutanen

Lue lisää Kommentoi
    Linda • 29.10.2012 18:42

    Prad Pitt oli kyllä loistava tässä roolissa!

    Iris • 4.11.2012 21:41

    Elokuva oli mielestäni hyvä, johtuen ehkä siitä että se oli melko uusi verrattuna muihin katsomiimme elokuviin. Siinä oli selkeä juoni ja sitä oli helppo seurata. Tykkäsin siitä että juonenkäänteitä joutui kuitenkin vähän miettimään ja loppukin jätettiin hieman katsojan tulkinnan varaan.

    Aleksi • 19.11.2012 12:54

    Hyvä elokuva,varsinkin näyttelijät olivat loistavia.

    Elias • 19.11.2012 14:46

    Brad Pitt suoriutui roolistaan loistavasti! Tosi hauska ja mielenkiintoinen suoritus.

    Joel • 19.11.2012 15:23

    Elokuva oli mielenkiintoisimpia elokuvia koko kurssilla aiheen ja näyttelijöiden vuoksi. Elokuvaa jaksoi seurata alusta loppuun asti.

    Teo H • 19.11.2012 16:34

    Hyvä elokuva! Paras näistä

    Topias • 19.11.2012 18:44

    Mielenkiintoinen elokuva, jota supertähdet vauhdittivat. Tykkäsin kovasti nykyaikasuuden ja juonen ansiosta.

    Jukka • 20.11.2012 15:38

    Hyvä elokuva ja se kertoi mielenkiintoisia mahdollisuuksia tulevaisuudelle. Elokuva laittoi myös pohtimaan hulluuden ja totuuden käsitteitä.

    Verna • 23.11.2012 11:48

    Visuaalisesti vaikuttava, ns. tulevaisuus oli kiinnostavaa katseltavaa tilpehööreineen ja steampunk-vaikutteineen. Hauska ja surullinen. Eri aikatasoilla ja toden sekä houreen välimaastoilla pelaaminen onnistui hyvin ja sai pohtimaan mutta myös nauramaan.

    Välillä pelkäsin että tarina lässähtää puolivillaiseksi mutta se pitikin otteessaan koko elokuvan. Samaa voi sanoa naispääosan esittäjästä, hetken ehdin jo säikähtää hänen jäävän pahvimanukkemaiseksi love intrestiksi. Loppu ihanan katkeransuloinen.

    (P.S. Bruce Willis on håt<3)

    Tommi • 4.12.2012 18:41

    Tämä elokuva sai minut ajattelemaan aikamatkustuksen kieroutuneisuutta pitkästä aikaa. Välillä piti myös oikeasti ajatella, oliko James oikeasti hullu vai ei. Erinomainen elokuva!

Kirjoita viesti