Aihearkisto: Vierailijoiden artikkelit

CinEd – eurooppalaista laatuelokuvaa ja uusia välineitä elokuvakasvatukseen

IhmeFilmi on syksyllä 2016 liittynyt mukaan elokuvakasvatushanke CinEd:iin. CinEd on Ranskan kulttuurikeskusten koordinoima, eurooppalainen elokuvakasvatushanke, joka tutustuttaa 6-19 -vuotiaita lapsia ja nuoria eurooppalaisen elokuvan rikkauteen. CinEd:in kautta saamme Suomeen vuosittain kasvavan valikoiman eurooppalaisia laatuelokuvia. Samalla lisäämme myös kotimaisen elokuvan tunnettavuutta … Lue lisää

Liikkuvan kuvan harjoituksiin IhmeFilmissä

IhmeFilmin kevätseminaarissa 9.5.2011 esiteltiin hankkeen uusi koulutusmuoto – omien liikkuvan kuvan harjoitusten tekeminen. Elämyksellisen kokemisen ja elokuvia analysoivan läpikäymisen lisäksi on olennaisen tärkeää korostaa oman tekemisen osuutta elokuviin kasvattamisessa. Seminaarissa esitettiin useita erilaisia näkökulmia ja harjoituksia – alkeista yhä vaativampiin – … Lue lisää

Eurooppalaisia vaikutteita, yleismaailmallisia teemoja

IhmeFilmin vuosi 2011 avaa amerikkalaisen elokuvan lähihistoriaa 1960- ja 1970-luvuilta. Kymmenen elokuvan sarja kertoo uskomattomia tarinoita ja valaisee elokuvallisen ilmaisun mahdollisuuksia parhaimmillaan. 1960-luvulla amerikkalainen elokuva kietoutui voimakkaasti eurooppalaiseen. Nuorten ohjaajien uusimmat esikuvat löytyivät Ranskasta, Italiasta, Unkarista, Puolasta, Ruotsista. Amerikkalainen nuori … Lue lisää

IhmeFilmillä uudet toimitilat ja hallitus

IhmeFilmin uudet toimitilat sijaitsevat osoitteessa Arkadiankatu 18 A 2, 00100 Helsinki. Yhdistykselle on valittu myös vuodelle 2011 uusi hallitus, johon kuuluvat Eero Tammi (puheenjohtaja), Petri Kotwica, Antti Pentikäinen sekä Lauri Timonen.

IhmeFilmin uuteen vuoteen

IhmeFilmi 2010 on päättymässä, takana loistelias putki valtakunnallista elokuvan ilotulitusta. Hanke jatkuu hyvistä kokemuksista vahvistuneena, entistä rikkaampana ja äänekkäämpänä vuonna 2011! Välimatkalla kannattaa katsoa lisää elokuvia. Seuraava huippuluokan IhmeFilmi-seminaari on vireillä alkuvuodeksi.

Jörn Donner jatkaa suojelijana

Suomen ainoa Oscar-palkinnon haltija komppaa IhmeFilmiä ja kulttielokuvia. Syksyn mittaan myös muut alan vaikuttajat kommentoivat näillä sivuilla elokuvakatsomisen ulottuvuuksia. Watch this space!